sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Pikkuneiti Pikka eli Besties User Friendly

Pieni Pikka-Pikkarainen eli sijoitusneiti Besties User Friendly (kuvat Heli Poikonen)
kuvassa 11 vkoa
kuvassa 12 vkoa
Pikka vasemmalla, oikealla lähes samanikäinen narttupentu
Onneksi tällä neidillä oli tiedossa näin mahtava sijoituskoti, koska muuten siitä luopuminen olisi voinut olla liian vaikeaa... <3

tiistai 22. lokakuuta 2013

U-pennut treffasivat hiekkakuopalla

Lauantaina saimme kasaan neljä 11-viikkoista U-pentua rallailemaan hiekkakuopille. Kylmästä ja tuulisesta säästä huolimatta kaikilla tuntui olevan hauskaa. Kuvista kiitos taas kerran Heli Poikoselle. Lisää kuvia löytyy myös Ubin omasta blogista. Mukana siis riekkumassa olivat Pikka, Zombi, Ubi ja Urho, joista kaksi jälkimmäistä myös esittelevät samalla Nuttunurkan hienoja pentutakkeja.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Ansan upeista syyskuvista kiitos Suvi Karjulalle!

R-pentueen neljäs virallinen luustokuvaustulos saatiin tällä viikolla eli Besties Rentun Ruusun lonkat B/B ja kyynärät 0/0. Tästä on hyvä jatkaa treeniä, kun ei ole mitään rajoitteita terveyden osalta. :)

Näitä tuloksia olemme odottaneet myös pentusuunnitelmia varten eli nyt on suunnitteilla toinen Besties-cane corsopentue R-pentueen emälle Pokalle (AD Unico D-Fence). Urosvalintakin on jo tehty erityisesti luonnetta ja käyttöominaisuuksia silmällä pitäen, mutta siitä lisäinfoa hieman myöhemmin... ;)

torstai 10. lokakuuta 2013

Winnie-pentu Saksanmaalla

U-pentueesta Winnie (Besties Unreal Zeal) muutti sunnuntaina isänsä Dustyn, kolmen muun Koseilata´s-uroksen ja Christan luokse Leverkusenin lähistölle. Ensimmäiset kuvat aurinkoiselta yhteislenkiltä saapuivat eilen...
Christa ja Winnie
Isä ja poika
Winnie 9 viikkoa

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

U-pentue on lähtenyt maailmalle

Arki alkaa vähitellen palata uomiinsa Linjatiellä, kun koko U-pentue on muuttanut omiin koteihinsa. Myös Tuikku-mamma lähti takaisin Helin luo eli aikuistenkin koirien määrä laumassa pieneni sen myötä. Ensimmäisenä pennuista lähti Zombie (ent. Ulrika) ja sen jälkeen Urho (ent. Udo).
Z, kuva Marja Perttilä
Urho, kuva Janina Ikäheimonen
Seuraavaksi lähti Ubi, joka sai pitää työnimensä ja jonka kuulumisia sekä ihania kuvia voi seurailla Ubin omasta blogista. Ulfista eli Uffesta ei olla vielä saatu tuoreita kuvia, mutta eiköhän niitäkin jossain vaiheessa tule. Uwe muutti harjakoira Frankien kaveriksi ja nimikin vaihtui eli on nykyään Hoyt.
Hoyt ja Frankie
Viikon verran muita pidempään meillä viettivät kaksikko Pikka (ent. Ursula) ja Winnie (ent. Urs). Pikka lähti sijoituskoirana äitinsä laumaan Tuikun, Olgan ja Vapun kaveriksi. Winnie puolestaan matkasi Saksaan isänsä omistajalle, joka ihastui Tuikkuun astutusreissun aikana niin kovin, että pitihän sitä sitten oma tuikkulainenkin saada.
Pikka äipän ja isosiskon kanssa, kuva Heli Poikonen
Winnie vielä ennen kotimatkaa
Onnea ja menestystä kaikille U-pennuille uuteen kotiin ja tervetuloa Besties-tiimiin Marja ja Lauri, Marja-Leena, Janina, Katja, Terhi ja Hannu sekä tietysti Christa!

torstai 3. lokakuuta 2013

R-pentujen luustokuvaukset

Pokan ja Cafun 1,5-vuotiaat jälkeläiset ovat tulleet viralliseen PEVISA-kuvausikään ja ensimmäiset kolme sisarusta onkin jo kuvattu. Rollon ja Ansan kuvat ovat jo tulleet Kennelliitosta; kummallakin lonkat B/B ja kyynärät 0/0. Ruusukin kävi kuvissa (kuvat alla), mutta lausuntoa Kennelliitosta odotellaan edelleen.
Hyvältä näyttää siis tällä erää näiden R-pentujen luuston terveys. Ruotsissa asuva Rallykin on käynyt jo aiemmin kuvissa, kun siellä kuvausikä on 12 kk. Rally lonkat C/B, kyynärät 0/0.

Sijoitusnarttumme Ruusu oli kuvausviikolla meillä viisi päivää hoidossa ja oikein reipas ja mukava corsoneiti siitä onkin kehittynyt. Velipoikaan verrattuna Ruusu on luonteeltaan säpäkämpi ja vauhdikkaampi tapaus, joka asettui meidän lauman sekaan kuin kala veteen. Olisi saanut viipyä pidempäänkin...

Näiden kuvaustulosten valossa uskallan alkaa suunnittelemaan seuraavaa Besties-corsopentuetta vuodelle 2014. Vielä on hieman avoinna, että astutetaanko Pokka vai jompi kumpi tyttäristä. Lisäinfoa on luvassa heti, kun päätös on tehty. ;)