tiistai 23. heinäkuuta 2013

Kesäisiä kuvia Tee-pennuista

Blondien ja Nonnyn pennut ovat ehtineet alkukesän aikana tapaamaan toisiaan niin ulkoilun, pentutreenien kuin uimisenkin merkeissä. Parin viikon aikana ollaankin treffattu kaikki pentueen nartut sekä pohjoisen poika Edi, joka kävi etelässä kesälomareissulla. Oikein reippaita ja iloisia hännänheiluttajia Tee-pennuista on kehittymässä, kuten odotettavissa olikin.
Helmi
Keiju ensimmäistä kertaa pentuluokassa PEK3, kuva Jaana Jyläntö
Edi mätsärissä sinisten BIS2
Helmi, Mokka ja Keiju Luukissa
Mokka
Keiju ja saalis
Edi ja Mokka
Mokka
Edi
Mokka
Siskot uimakoulussa
Etta on kuin ilmetty äitinsä... <3
Etta (Besties Darjeeling) ja isosisko Pippa (Besties Poli Di Umbuendo)


lauantai 13. heinäkuuta 2013

Agiliitoa Lunan kanssa

Nilla ja Luna ovat käyneet agilityn alkeiskurssin reilun vuosi sitten, jonka jälkeen harrastus jäi tauolle. Nyt keväällä koirakko löysi uuden treeniryhmän ja kivaa näyttäisi olevan.
Luna on kyllä siitä näppärä harrastuskaveri, että se osaa tarvittaessa rauhoittua missä vaan ja milloin vaan, sillä riittää virtaa tekemiseen, eikä toistotkaan saa sitä helposti kyllästymään. Tänä vuonna tuloksia ollaan haettu näyttelyistä, maastoista ja AD-kokeesta. Radalla juostiin ensimmäinen koejuoksu tällä viikolla, joten ratakirjat ovat tavoitteena vielä tälle kaudelle. Agility ja toko kuuluvat Nillan ja Lunan yhteisiin harrasteisiin, joista ei vielä ole kisasuunnitelmia, mutta onhan koirakin vielä nuori eli vasta kaksivuotias, joten ehtiihän se vaikka mihin. ;) Verijälkeä ollaan Lunan kanssa treenattu tänä kesänä ja toiveissa olisi käydä myös kokeissa katsomassa, mihin whippet kykenee nenänkäytössä.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Aikuinen cane corsonarttu vailla sijoituskotia

Etsin kokenutta sijoituskotia 5-vuotiaalle cane corsonartulle, joka on tulossa syksyllä Suomeen. Soittele, niin kerron mielelläni lisää!

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Kesäisiä ulkoilukuvia

Daami, Svea, Olga ja Blondie
Svea ja Topi
Svea
Isosisko ja pikkusisko
Muskelimimmit!
Kuvat ova juhannuskuoppailusta, jossa oli mukana Blondie, Daami, Ryppy, Topi, Rasta, Olga ja Svea. Kaikki kuvat on ottanut Heli Poikonen.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Tuikku kävi ultrassa; pentuja on tulossa!

Tuikku-mamma kävi ultrassa ja sieltä paljastui, että noin 4-6 pentua olisi odotettavissa heinä-elokuun vaihteessa.