Pokka tuli meille Ruotsista keväällä 2009 pitkän odottelun jälkeen, kun Suomesta ei oikein löytynyt kasvattajia, jotka olisivat panostaneet terveys- ja luonneasioihin sekä käyttöominaisuuksiin toivomallani tavalla. Pokan kasvattaja oli puolustusvoimien koirankouluttajana toimiessaan ymmärtänyt em. asioiden painoarvon ja teki jalostusvalintojaan vahvasti näihin pohjautuen, joten yhteinen sävel hänen kanssaan löytyi helposti. Tilasin täpäkän mustan nartun ja sellaisen sain. :)
Pokka oli todella helppo pentu. Sisäsiistiksi se oppi 10 viikon iässä. Ikinä se ei tuhonnut mitään kotona ja muutenkin asiat luonnistuivat sen kanssa mutkattomasti. Kaikenlaista tavaroiden kantamista ja etsimistä Pokka rakasti yli kaiken.
Meidän yhteinen leikki olikin se, että minä pudottelin tavaroita kotona kulkiessani ja
Pokka kulki perässä niitä keräämässä. Pokan kanssa tehtiin hyvät pohjat jälkikoetta silmällä pitäen, mutta kun rodulla ei siinä vaiheessa ollut vielä pk-oikeuksia, niin tulostavoitteita ei ollut. Kestävyyskokeen Pokka suoritti ja tänä kesänä oli tavoitteena korkata rallytoko.
Koiralaumamme johtajan paikkaa Pokka hoiti tyylikkään eleettömästi, eikä sen koskaan tarvinnut asemastaan tapella; pienet eleet riittivät. Muutenkin sen tilannetaju oli mainio.
Pokka oli koira, joka osasi nopeasti rauhoittua kaikissa tilanteissa, mutta kun tehtiin, niin silloin oli 100 lasissa. Taistelutahto olikin sen yksi kantavista voimista kaikessa tekemisessä. Viime kesänä moni vielä sanoi, että ei uskoisi koiraa 6,5-vuotiaaksi, kun olemus on niin nuorekas ja pirteä. Mutta pikkuhiljaa syksyn ja talven aikana alkoi näyttää, että Pokka alkaa käydä vanhaksi. Muiden corsojen leikkeihin se ei enää halunnut osallistua ja muutenkin fyysinen rasitus ei enää totuttuun tapaan innostanut. Normaalit lenkit käytiin, mutta sellainen revittely jäi yhä useammin näkemättä. Vuodenvaihteen jälkeen alkoi tuntua, että koira laihtuu, vaikka syö hyvin ja paljon, eikä ruokamäärän lisääminenkään näy missään. Sen perusteella vein Pokan lääkäriin, joka tutki koiran kokonaisvaltaisesti ja otti liudan verikokeita. Sydämessä ei ollut mitään vikaa, eikä oikein muutakaan poikkeavaa käsikopelolla löytynyt. Verikokeet olivat muuten normaalit, mutta maksa-arvot olivat koholla. Pieni epäily cushingin taudista eläinlääkärillä oli, joten siihen liittyvät testitkin tehtiin, mutta sekin oli vesiperä.
Kasvaintyyppinen ongelma oli seuraava epäilys ja sen perusteella vein Pokan maksasairauksien erikoislääkärille Helsinkiin, missä oli myös laadukas ultraäänilaite käytettävissä. Pari päivää ensimmäisen lääkärireissun jälkeen Pokka lakkasi sitten syömästä, mikä vielä entisestään kuihdutti sitä lisää. Eläinlääkärille mennessä punnitsin Pokan, joka oli laihtunut melkein viisi kiloa normaalipainostaan. Tarkempaa tutkimusta varten Pokka rauhoitettiin, jotta olisi helpompi päästä tutkimaan vatsaonteloa ja maksaa ilman, että koira mahdollisesti jännittäisi vatsalihaksiaan ja siten estäisi näkyvyyttä. Jotenkin siinä vaiheessa oli jo sellainen tunne, että mitään hyvin uutisia ei ole tulossa ja mielessäni jo hyvästelin rakkaan ystävän. Vatsaontelosta löytyi kasvaimia, joiden tarkempaa sijaintia ei käyty yksilöimään, mutta pernassa tai munuaisissa ne eivät olleet. Huonoin uutinen oli kuitenkin maksaan levinnyt kasvain, joka oli kuulemma tuhonnut maksasta ison osan, eikä mitään ollut enää tehtävissä... Olin jo etukäteen päättänyt, että jos koiralle ei ole eläinlääkärin käsityksen mukaan enää luvassa hyvää elinaikaa edes leikkauksen myöstä, niin sitten ei myöskään ole syytä pitkittää sen kärsimyksiä. Sikäli ei tarvinnut sitten enää miettiä päätöstä, kun lausunto oli täysin yksiselitteinen ja näin ollen Pokkaa ei enää herätetty tutkimuksen jälkeen...
Iso musta, emännän helmi ja silmäterä, on poissa. <3
