maanantai 24. marraskuuta 2014

Kadonneita kuvia ja Ansan suunnitelmia

Yllättäen havaitsin, että kotisivuiltani on kadonnut merkittävä osa kuvista. Tarkempi tutkailu osoitti, että ne kaikki olivat Facebookista linkitettyjä versioita, joiden osoite lienee FB:n toimesta muutettu ja nyt ne linkit eivät sitten enää toimikaan. Varsin iso työ on penkoa kaikki kadonneet kuvat esille ja lisätä ne takaisin jotain muuta kautta, joten pyydän kärsivällisyyttä... Pikkuhiljaa päivittelen sivuja ja lisäilen kuvia ja palautan vanhoja takaisin. Ehkä pitää aktivoitua myös blogin puolella.

Ansa Korrin testissä 1,5 vuoden ikäisenä
Syksy on mennyt vauhdilla ensin Ellin pentujen parissa puuhastellen ja sitten murtuneen käden tuomalla rajoitteella sekä viime viikot käsileikkauksen jälkeen uudelleen yksikätisenä, joten nämä päivityshommat ovat saaneet jäädä vähemmälle. Nyt olen päivittänyt lähinnä Ansan pentusuunnitelmia ja palautin Ansan kuvia sekä lisäsin uusia. Ansahan astutetaan seuraavata juoksusta eli alkuvuodesta 2015 ja sulhaseksi on saatu komea, varmaluonteinen ja suvultaan kiinnostava Yoshi Norjasta. Olen tavannut uroksen livenä ja viettänyt sen kanssa aikaa mm. laivamatkan verran ja ihastuin ikihyviksi sen rentoon ja luottamusta herättävään olemukseen.
Yoshi (sininen uros, ei yhtään valkoisia merkkejä)
Tämä pentue jatkaa aiempaa linjaani eli suosin terverakenteisia, rakenteeltaan liioittelemattomia koiria, joilla on edellytykset niin fysiikkansa kuin viettiominaisuuksiensa perusteella pärjätä myös pk-puolella. Mikäli kiinnostuit yhdistelmästä, niin annan mielelläni lisäinfoa puhelimitse (p. 040 753 1779/Mari).

lauantai 8. marraskuuta 2014

Kisakausi 2014 on pistetty pakettiin ja vähän muutakin päivitystä

Penturumba on tältä erää ohi ja kaikki Ellin pennut ovat muuttaneet omiin koteihinsa. Onnea uusille tiimiläisille!
Kisakausi on tosiaan taputeltu ja tulokset laskettu Suomi-cupin osalta. Besties-koirista kutsua voivat odotella Besties Earl Grey "Edi" normiurosten 4/80, Besties Stormskärs Maja "Svea" yk-sarjan 11/90 ja Besties Plusque Minusque "Bitti" yk-sarjan 15/90 (nartut ja urokset samassa). Sertejä ovat napanneet Vito (Besties Näin on näreet), Bitti (B. Plusque Minusque), Lilli (Besties Q-Rankukka), Eka (Besties Q-Sama), Svea (B. Stormskärs Maja) ja Edi (B. Earl Grey). Kiitos aktiivisille omistajille!
Sertistit Lilli ja Bitti Kartanolla
Edi ja kaverinsa Kola Hailuodon jälkeen