sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Cane corso -pentue syntynyt 29.9.2016 (7 urosta + 7 narttua)

Flikka ja Primo, kuva Tara Airikka
Pitkään ja hartaasti odotettu Flikan pentue on vihdoin syntynyt. Torstaiaamuna klo 9.42 syntyi ensimmäinen pentu ilman isompia ponnisteluja; viimeinen ja samalla viidestoista pentu iltapäivällä klo 15.55. Synnytys oli siis "helppo" ja luonnollinen, kuten corsoilla on tapana. Pentujen lukumäärä yllätti meidät, vaikka olihan Flikka melko muhkean kokoinen ennen synnytystä. Kaikki pennut olivat reippaita ja hyvävoimaisia, joskin pienehköjä kooltaan johtuen sekä pentujen suuresta määrästä ja aikaisesta syntymäpäivästä (58 vrk parhaasta astutuksesta).

Flikka pääsi nopeasti tilanteen tasalle ja onkin hoitanut pentujaan antaumuksella. Yksi musta narttupentu löytyi ensimmäisen yön jälkeen kuolleena, mutta kaikki muut 14 kpl ovat pontevia ja elinvoimaisen oloisia. Maitoa tuntuu riittävän melko hyvin, mutta muutaman kerran olen myös antanut pienimmille lisämaitoa varmuuden vuoksi. Viikon päästä voidaan jo aloittaa kiinteän ruuan antaminen, niin helpottuu emänkin työtaakka sen jälkeen.

Pennut tosiaan jakautuvat tasan sukupuolen osalta eli 7 urosta ja 7 narttua. Väreinä on brindle sekä vaaleampana että tummempana ja jos en ihan erehdy, niin joukossa olisi myös viisi mustaa pentua. Varmaksi en kyllä sitä menisi vielä vannomaan, kun Flikkakin näytti aluksi ihan mustalta, mutta lopulta osoittautui hyvin tummaksi brindleksi.






Yllä muutama kuva myös pentueen isästä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti