maanantai 30. huhtikuuta 2012

Onnea Besties J-pennuille!

Vauhdikkaat synttärionnittelut kasvattajalta 6-vuotiaille Besties J-pennuille eli Hymyn ja Kentsun jälkikasvulle; Vilulle, Ilolle, Ricolle, Vapulle, Huville, Meelille ja Sofille! : )
Vappu (taustalla Daami), kuva Sanna Kokkala
 

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Tuikku tukevasti tiineenä!

Tuikku-Muikkunen kävi eilen ultrassa varmistamassa sen mielikuvan, joka oli syntynyt jo tähän asti havaittujen merkkien perusteella eli pentuja on tulossa! Tuleva mammakoira on normaalista poiketen ollut hetkittäin jopa ruokahaluton, mikä on sille aivan vieras ilmiö. Myös vyötärölinjan hienoisesta leviämisestä on voinut päätellä, että "pullat" ovat uunissa.

Ultraus tehtiin 27 vuorokautta ensimmäisestä ja 25 vrk jälkimmäisestä astutuksesta. Kuvien perusteella pystyttiin laskemaan noin 6-8 massuasukkia, joten ihan mukavan kokoinen pentue on odotettavissa kesäkuun alussa.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Onnittelut 9-vuotiaille Besties H-pennuille

Kasvattajalta lämpimät onnittelut yhdeksän vuotta täyttäville H-pennuille Hipsulle, Hansulle, Vidalle, Roosalle, Honeylle ja Inezille!
Besties Hillbilly "Hansu", kuva Elsi Partanen

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Mittauksia, mittauksia...

Olen jo pidempään suunnittellut kouluttautumista Suomen vinttikoiraliiton viralliseksi mittahenkilöksi ja tartuin heti tilaisuuteen, kun Luhtilaukkaajat viime viikonloppuna ko. kurssin järjesti. Sain mukaan houkuteltua myös viisi kasvatinomistajaa, joten jatkossa on helpompi järjestää pentueille omia mittatilaisuuksia, kun löytyy mittamiehiä omasta tiimistä. Aivan mahtavaa!

Lauantaina saimme tiiviin teoriapläjäyksen ja sunnuntaina oli vuorossa itse mittaus. Ennen Hyvinkään radalle menoa sovimme kasvattien kanssa yhteislenkistä hiekkakuopalla ja tässä muutama kuvatus (kuvat Jenna Tähtinen, Sanna Kokkala ja Taru Jäppinen) vauhdikkaista tilanteista.
Besties Jäätelökesä "Vappu"
Raitapaitoja
Kukkulalla! 
Besties Q-Rankukka "Lilli"
Daami syö santaa...
Siskopuolet Hulda ja Vappu eli hymyläisiä molemmat
Pystypainia
Tuikun jälkikasvua Dusty ja Olga
Upea tuikkulainen Dusty
Mittausharjoitusten lomassa saimme myös viralliset mitat Q-kolmosille eli Lillille (47,8 cm), Otolle (49,0 cm) ja amatsooni-Lunalle (49,9 cm).

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Tuikku astutettu Enzolla!

Kävimme Tuikun kanssa tapaamassa sulhasta Ruotsissa ja nyt sitten vaan odotellaan, että tärppäsikö. Tuikku on kyllä niin mukava ja huoleton matkakaveri, vaikka matkustikin ilman koiraseuraa ja omistajakaan ei ollut mukana. Laivassa se jäi mutkattomasti yksin hyttiin, kun lähdimme ostos- ja ruokailupuuhiin ja löytyi tyytyväisenä nukkumasta, kun palasimme.

Enzo asuu kolmen tunnin ajomatkan päässä Tukholmasta. Heti ensi kohtaaminen Tuikun kanssa oli riemuisa, vauhdikas ja johti nopeasti onnistuneseen astutukseen. Annoimme kuhertelevan parin treffata kolme kertaa 1.-3.4., joten ainakin astutusvaihe tuli hoidettua perusteellisesti!



















Yllä muutama kuva pariskunnan kuherteluista sekä sulhasesta ihan erikseen. Enzo oli todella hurmaava tapaus niin luonteeltaan kuin ulkomuodoltaankin. Se hoiti hommat herrasmiehen elkein ja sen jälkeen tyytyi  rennosti lepäilemään, vaikka Tuikku yritti jatkaa vonkaamista. Nyt sitten vaan jännitetään seuraavat nelisen viikkoa, että tuottiko reissu tulosta!