perjantai 30. elokuuta 2013

Loppukesän näyttelytuloksia Suomesta ja Ruotsista

Pentupainotteisten pävitysten jalkoihin on jäänyt näyttelytulokset Ruotsin reissulta sekä tuoreimmat täältä kotimaasta. Heinäkuun lopulla Tammsvikin näyttelyssä kävimme kehässä kolmen nartun voimin ja jokainen yllätti iloisesti voittamalla luokkansa kovassa seurassa. Muusa voitti baby-nartut ja oli VSP-baby veljensä ollessa ROP.
Muusan jälkeen kehään pääsi sijoitusnarttumme Svea (Besties Stormskärs Maja), joka esiintyi junioriluokassa. Svean kanssa ei esiintymistä ehditty harjoittelemaan, kun se napattiin lennossa reissuun mukaan ja matka-aikataulukin oli sen verra tiivis, että ns. vapaaseen ohjelmaan ei jäänyt kauheasti mahdollisuutta. Ahne koira on kuitenkin helppo motivoida ja ihan mukavasti sekin sujui; tosin liikkuminen olisi voinut olla reippaampaa.




Svea tosiaan voitti junnunartut, mutta ei sitten enää sijoittunut paras narttu -kehässä. Junnu-uroksen Svea kuitenkin voitti (ROP-junnun tuomaroi urosten tuomari Claude Rebourg Ranskasta) ja oli lopulta koko näyttelyn BIS4 juniori. Loppukilpailussa tuomarina whippetkasvattaja Noreen Harris Australiasta.

Svean arvostelu, tuomarina Roma Wright-Smith, GB: " Very nice fawn girl. Good head and eye. Correct ears. Long neck flying into well laid shoulders. Good bone. Correct spring of pastern. Well deep body with long strong loin. Broad second thinh with short hocks. Beautifully balanced. Moved well."

Blondie pääsi kehään valioluokassa ja luokkavoiton jälkeen sijoittui paras narttu -luokassa vielä toiseksi saaden vara-sertin.



Täällä Suomessa Svea on käynyt parissa näyttelyssä loppukesän aikana ja molemmista tuloksena PN-sijoitukset. Mikkelissä Svea oli PN3, kun tuomarina oli Iren Naarits. Tervakosken KV-näyttelyssä tuomarina oli whippetkasvattaja Henrik Härling, jonka kehässä Svea voitti junnunartut ja sijoittui paras narttu -kehässä neljänneksi varasertin kera.
Svea Tervakoskella, kuva Jaana Jyläntö
Seuraavana Svealla on vuorossa Muuramen näyttely syyskuussa ja Blondiella sekä Muusalla Porvoon näyttely. Loppuvuoden näyttelykalenteria pitää alkaa kohta tutkimaan, kunhan pennut ensin lähtevät omiin koteihinsa.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Lisää pentukuvia

Tuoreimmat pentukuvat löytyvät naamakirjan julkisesta albumista. Tässä kuitenkin muutama makupala:
Ursula
Ulrika
Ulf
Uwe
Urs
Udo
Ubi
Kolmen viikon iässä on pentujen elämään tullut paljon uutta sisältöä. Pentulaatikko näyttää jääneen lähes koristeeksi, kun keittiön tutkiminen alkaa kiinnostaa päivä päivältä yhä enemmän. Eilen oli vuorossa kynsien leikkuu, punnitus ja ensimmäinen madotus. Viikonlopun aikana ollaan myös tutustuttu kiinteään ruokaan ja piipahdettu nauttimassa lämpimästä ja aurinkoisesta säästä pihalla. Vieraitakin on käynyt joka päivä pentuja ihailemassa, joten paljon uusia asioita sekä kokemuksia on pennuille saatu.

tiistai 20. elokuuta 2013

Simmuja auki! :)

Osalla pennuista alkaa silmät olla jo auki ja jostain syystä nimenomaan nuo mustapigmenttiset tuntuvat olevan pari päivää kehityksessä muita edellä. Myös kuulo tuntuu aktivoituneen ja sitä myötä pentujen aktiivisuus lisääntyy ihan silmissä. Pentulaatikko käy samalla pieneksi, kun leikkiminen alkaa tosissaan kiinnostaa. Ensimmäiset pennunkatsojatkin toivotetaan tällä viikolla tervetulleiksi. Ikää pennuilla kuvissa 16 vrk.
Ulf
Ubi
Ulrika
Urs

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Corsojen toimintapäivä Porissa 17.8.2013

CCCF ry järjesti Porissa corsoille suunnatun toimintapäivän, jossa maalimies Juha Korri testasi koiriemme soveltuvuutta suojelukokeeseen. Testin tarkoitus oli saada asiantuntijan arvio siitä, löytyykö ko. koiralta sellaisia ominaisuuksia, että maalimies uskoisi sen saavan suojelukokeen C- eli puruosuudesta hyväksytyn tuloksen kohtuullisella koulutusvaivalla. Testissä annettin yleisarvion lisäksi myös erikseen arvostelu koiran viettitasosta, saalisvietin voimakkuudesta, puruotteen laadusta ja toimintakyvystä sekä osalle koirista myös puolustusvietin vahvuudesta. Osallistujia oli alle vuoden ikäisestä keski-ikäiseen koiraan ja rotuja cane corsojen lisäksi dobermann, amstaffi ja dogo argentino. Aiemmin testaamistaan 400 koirasta noin 320 koiraa oli saanut arvion, että ei soveltuisi tavoitteelliseen suojelukoulutukseen...

Testipäiväksi osui yllätys, yllätys sateinen sää ja omat koiramme joutuivat suoranaiseen kaatosateeseen, kuten kuvistakin hyvin näkee. Se ei kuitenkaan corsoja paljon haitannut, vaan patukkaa ja tyynyä purtiin ihan antaumuksella yleisöstä tai vesisateesta välittämättä!
Besties Reteesti Vaan "Ansa"
Besties Rio Ohoi "Rollo"
Ansa ja Rollo suoriutuivat testistä hyvin ja Korrin arvion mukaan kumpikin omaa tarvittavat taipumukset suojelukoiraksi kouluttamista varten. Kummankin kasvatin emä Pokka osallistui myös testiin ja osoitti omaavansa vahvan saalisviestin, erinomaisen puruotteen sekä hyvän viettitason, mutta sen verran puutteita toimintakyvyssä, että tulostavoitteen saavuttamista Korri piti haasteellisena. Testissä tämä siis ilmeni siten, että koiran purukäyttäytyminen ja äänenkäyttö muuttuivat, kun maalimies alkoi haastaa koiraa kumipatukalla "kutittelemalla".
Kiitos järjestäjille ja testaajalle antoisasta corsopäivästä! Ensi vuonna meillä pitäisi olla rodulla jo pk-oikeudetkin, joten eiköhän tästä saatu ihan hyvää kipinää myös treenipuolelle.


torstai 15. elokuuta 2013

Muusa kävi Ruotsissa tapaamassa sukulaisiaan

Ruotsin reissun aikana osallistuimme Tammsvikin erikoisnäyttelyyn sunnuntaina 28.7.2013. Tuomarina nartuilla oli pitkän linjan whippetkasvattaja Roma Wright-Smith (kennel Silkstone) rodun kotimaasta. Muusan veli Fender ja sisko Spooky olivat kumpikin edellisinä päivinä sijoittuneet pikkupentujen luokassa toiseksi KP:n kera. Sunnuntaina Fender voitti urokset ja Muusa voitti nartut Spooky-siskon sijoittuessa toiseksi. Fender veti pidemmän korren parasta pikkupentua valittaessa eli Fender oli ROP ja Muusa VSP.
Fender & Muusa, kuva Ingunn Ohrem
Pendahr Putting on the Ritz "Fender"
Pendahr Wears Prada "Spooky"
Pendahr Vanity Fair "Muusa"
"Very promising brindle baby with white trim. Very well balanced. Good bone. Sweet head with long neck flowing into good shoulders. Good length with correct topline for her age. Strong quarters with short hocks. Moved well."

Muusa, Posha, Spooky ja Fender

Muusan äiti Posha voitti luokkansa ja oli lopulta PN4!
Oli oikein mukava tavata taas Muusan kasvattajaa ja hänen miestään sekä Muusan äitiä ja sisaruksia, eikä näyttelypäivän menestyskään ollut yhtään hassumpi bonus siihen lisäksi. ;)