lauantai 25. helmikuuta 2017

Whippet-tapahtumassa 11.2.2017

Ilahduttava määrä Besties-whippetejä oli ilmoitettu whippet-tapahtumaan tänäkin vuonna. Tapahtuman miellyttävästä ilmapiiristä taitaa kertoa jotain sekin, että whippetihmisiä matkustaa tähän epäviralliseen näyttelyyn useamman tunnin ajomatkan päästä tavatakseen samanhenkisiä rodun harrastajia ja tietysti niitä whippetejä. Tuomarina pennuilla ja junioreilla oli tänä vuonna Jaana Porkka (kennel Sopisco) ja muissa luokissa ranskalainen whippetkasvattaja Tamara Howarth (kennel Taraly). Tulokset löytyvät täältä.

Pentuluokassa (7-9 kk) nähtiin kaikki kolme A-pentueen narttua sekä kaksi urosta. Uroksista Ipalle (B. Aston St Martin) heltisi luokkasijoitus ja nartuissa Uusa (B. Aiming High) voitti oman luokkansa ja oli lopulta BIS-pentu kaikkiaan 29 pennusta. Hienosti jaksoivat pikkupennut esiintyä.
Ipa, kuva Heli Poikonen
Bea ja taustalla Uusa, kuva Marko Pessi

Uusa, kuvat Harri Nurmela

Uusa, kuva Saija Koponen
Bea

Madde
Uusa
Madde ja setänsä Baron parikilpailussa
Z-pentueesta oli myös paikalla kaikki urokset sekä toinen nartuista. Lennille (B. Zorro the Hero) tuli luokkasijoitus ja KP. Paras uros -luokassa ranskalainen tuomari nosti Lennin jatkoon, mutta sijoitusta ei siellä enää herunut. Olasta ei oikein kukaan onnistunut nappaamaan kuvaa. Alla Minna Puukon kuvaamana Lenni ja Nino.


Nino ja Lenni, kuva Anita Sandqvist
Besties Zelda the Princess "Arni", kuva Antti Ruotsalo
Viiru-neiti (Crimdon Bell) pyörähti myös junnunarttujen kanssa kehässä ja sai oikein hienon arvostelun, mutta ei sijoitusta.
Viiru, kuva Marko Pessi
Käyttöluokan uroksissa esiintyi kaksi Besties-koiraa, joista Ubi sijoittui mukavasti neljänneksi.
Besties Plusque Minusque "Bitti", kuva Marko Pessi

Besties Upper Class "Ubi", kuva Antti Ruotsalo

Ubi, kuva Harri Nurmela
Avoimen luokan nartuissa esiintyi Pikka (Besties User Friendly) eli A-pentueemme emä. Sijoitusta ei tällä kertaa Pikalle irronnut. Käyttöluokan nartuissa esiintyivät Veera (Besties Wenona) sekä Svea (Besties Stormskärs Maja). Veeran sijoittui neljänneksi ja Svea voitti luokkansa ja oli lopulta BIS-käyttöluokan koira.


Valioluokassa esiintyi Tiuku (Besties Wasabe), jolle ei sijoitusta. Tiukulle on suunnitteilla Besties-pentue loppukesästä 2017.
Tiukun kuva Marko Pessi
Kolmen viikon päästä odottelemme syntyväksi Blondien ja Farruscon pentuetta. Massu ainakin kasvaa lupaavaa tahtia...

torstai 2. helmikuuta 2017

Tavattiin Z-pentuja sunnuntaina

Sunnuntaina treffattiin 1-vuotiaita Muusan ja Uskon pentuja Kartanolla. Valitettavasti maa oli jäinen ja todella liukas, joten yhteinen ulkoilu ja vapaana juokseminen jäi ihan minimiin. Paikalle pääsi neljä viidestä pennusta, kun Ninon perheen toisella koiralla oli juuri kennelyskä ja sen takia ei Nino päässyt osallistumaan. Harri Nurmela otti koirista ihania kuviakin siinä sivussa.

Muusa


Lenni

Isla

Ola

Armi
Ylimmäisessä kuvassa Z-pentueen emä Muusa (FI, EE MVA HeJW-13 Pendahr Vanity Fair), joka uusintamitattiin samalla ja päästiin rimaa hipoen rotumääritelmän alarajalle eli 44,0 cm. Muusan ja Uskon pennut mitattiin ensimmäistä kertaa ja oikein passelin kokoista sakkia nämäkin ovat: Ola 49,5 cm, Isla 47,2 cm, Lenni 49,5 cm ja Armi 45,2 cm. Samalla mitattiin myös yli 2-vuotiaita kasvatteja: Pikka (Besties User Friendly) 46,2 cm ja sijoitusnarttu Tiuku (Besties Wasabe) 45,0 cm.
Tiuku


Besties S- ja U-pentueiden emä Tuikku melkein 10 v.
Meidän nuorin whippet Viiru (Crimdon Bell) kävi samalla virallisessa mitassa ja pääsee kisaamaan ainakin ensimmäisen kautensa poniluokassa mitalla 48,3 cm.



Ja tottakai oma tiimimaskottimme Daami pääsi mukaan kekkereihin ja otti ilon irti osallistumalla innolla valokuvaukseen (eli käytännössä hyppi omatoimisesti kuvauspöydällä pyytämättä joka koiran vuorolla).

Kiitos kaikille osallistuneille ja Hapalle erityiskiitos kuvaamisesta.

lauantai 28. tammikuuta 2017

Suomi-Cup tilasto vuodelta 2016

Suomi-Cup tilasto vuodelta 2016 on vihdoin julkaistu ja ihan mukavalta näyttää Besties-tiimiläisten edustus listalla. Kiitos siitä kuuluu aktiivisille kasvatinomistajille! Kilpailukutsua saavat siis odotella normiuroksista Hube (Besties Wuliton), yk-uroksista Ubi (Besties Upper Class) ja norminartuista Tiuku (Besties Wasabe). Hube onnistui pääsemään hienolle listasijoitukselle vain kolmella kilpailutuloksella, kun tulokset lasketaan neljän parhaan tuloksen perusteella. Muilla startanneilla Besties-uroksilla oli kullakin vain kaksi kilpailua kaudella 2016.
Hube
Norminartuissa Huben ja Tiukun sisko Veera (Besties Wenona) ylsi varasijalle kolmella kilpailulla ja pikkusisko Daisy (Besties May Day) heti Veeran perässä myöskin kolmella kilpailulla. Mukavasti siellä listalla keikkuu myös näiden sisaruksia ja vanhempia kasvatteja. Yk-uroksissa Ubi listakakkosena ja veteraani-ikäinen Bitti myös reippaasti puolivälin paremmalla puolella. Yk-narttujen kärjessä Viirun isosisko Pii (Crimdon Zircon) ja listalla lisäksi sisarukset Svea (Besties Stormskärs Maja) kahdella kilpailulla ja Muumi (Besties Stinky) yhdellä.
Tiuku
Pii ja Ubi, kuva Kati Kanerva
Pikkuhiljaa katseen saakin jo siirtää kauteen 2017.

maanantai 23. tammikuuta 2017

Besties-tiimiläiset näyttelivät Turussa ja Narvassa viikonloppuna

Besties-whippetejä pyörähti useampi viikonloppuna näytelmissä. Turussa Besties Zippy the Happy "Nino" JUN EH, Besties May Day "Daisy" NUO EH ja Besties Stormskärs Maja "Svea" AVO ERI2 SA.
Svea, kuva Marika Seppälä
Ola kesällä 2016
Viron Narvassa Besties Stinky "Muumi" la AVO ERI3 ja su PN3. Besties User Friendly "Pikka" la AVO ERI2 ja su PN4. Besties Zephyr the West Wind "Ola" la PU1, VSP ja junnusert, su PU1, ROP ja junnusert. Besties Zelda the Princess "Armi" la PN4 ja junnusert, su PN2, junnusert ja uusi Viron juniorivalio! Onnea kaikille tuloksiinsa tyytyväisille!
sisarukset Armi ja Ola vuoden takaa, kuva Harri Nurmela
Olan ja Armin veli Lenni Messarissa 2016, kuva Minna Puukko