lauantai 19. joulukuuta 2015

Muusan ja Uskon pennut syntyivät 12.12.2015

Muusa osasi kilttinä tyttönä ajoittaa synnyksen lauantaiaamuun rauhallisesti nukutun yön jälkeen. Ensimmäinen pentu syntyi aamulla klo 8.15 ja kuudes klo 11.48. Pentuja syntyi siis kaikkiaan kuusi, joista neljä urosta ja kaksi narttua. Syntymäpainot vaihtelivat 300 gramman ja 400 gramman välillä eli reippaan kokoisia nassikoita whippetin pennuiksi. Yksi urospentu vaikutti heikommalta heti syntymän jälkeen ja hengitti muita raskaammin. Jäbäleissöniksi ristitty pentu hiipuikin pois neljäntenä päivänä...
Munkki, Jytky, Dooris, Hottis, Jäbäleissön ja Kundi 1 pv
Munkki
3 vrk
RIP Jäbäleissön 12.12.2015-16.12.2015
Dooris ja Munkki
Jytky, Kundi ja Hottis
Kundi
Hottis ja Kundi
Dooris ja Jytky
Munkki
Jytky
Viisikko 4 pv
Pennut ovat nyt viikon vanhoja ja painot ovat nousseet niin, että pienimmät Munkki ja Kundi painavat 660 grammaa ja isoin Jytky 750 grammaa. Muusa hoitaa lapsiaan huolella ja ruokaa tuntuu riittävän mainiosti. Viikon päästä alkaa silmätkin aukeamaan.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Rallytokoon tutustumassa

Kasvatinomistajissa löytyy useampi rallytokoa säännöllisesti harrastava koirakko ja muitakin lajista kiinnostuneita tuntui löytyvän pääkaupunkiseudulta, joten järjestimme Besties-tiimiläisille oman tutustumiskerran rallytokon parissa. Kouluttajaksi lupautui innostava ja asiantunteva Karppisen Jaana, jolla on Ansan ja Yoshi poika Bruno-Ylermi (Besties Your Romulus). Jaana kouluttaa Salon suunnalla ja häneltä löytyy omat kotisivutkin. Voin lämpimästi suositella!

Sijainniltaan sopiva hallitila löytyi Lohjalta ja mukaan saatiin yhteensä 10 koirakkoa viime sunnuntaina. Kuvasatoa päivän treeneistä tulee tässä:
Luna (AD Besties Q-Luisa) ja Alma
Pikka (Besties User Friendly) ja emänsä Tuikku
Mallioppilas Bruno-Ylermi (Besties Your Romulus)
Bruno takapään käyttöä harjoittelemassa
Svea (B. Stormskärs Maja) ja Ubi (B. Upper Class) kontaktiharjoitteissa
Noki (Nyanssin Diamond In the Rough)
Brunolle palkkaa!!
Piaf (Besties Kissy Suzuki)
Alma (Besties Honey Ryder)
Pikka (Besties User Friendly), jolle suunnitteilla pennut kesällä 2016
Alma ja kontakti
Tiuku (Besties Wasabe)

Tuikku (Jagodas Gingembre)

Alma






Kiitos kaikille osallistujille ja Jaanalle sekä Bruno-Ylermille erityiskiitos positiivisesta "esityksestä"! :)

perjantai 13. marraskuuta 2015

Muusan pentuja odotellaan joulukuun puolivälissä

Pieni suloinen Muusa näyttää olevan tukevasti pieniin päin.
21 vrk viimeisestä astutuksesta
28 vrk, eikä paljon ultraa tarvitse enää tässä vaiheessa ;)
Muutama kuva astutusreissulta tulee tässä. Uskohan on jo 9-vuotias herrasmies, mutta sitä ei helposti kuvista edes huomaa.
Kuningatar Muusa
Ja vähän vanhempi kuva Uskosta lempipuuhassaan!
Vielä kiinnostuneille lisäinfoa Uskon emälinjasta, josta siis löytyy omia kasvattejani kolmessa polvessa.

Uskon emän Vidan (Besties Honkytonk Twist) vanhemmat
Uskon emän sisaruksia kuvien kera
Uskon isoäiti Finni (Besties Fortuna) sisaruksineen löytyy täältä
Uskon emänemänemä sisaruksineen (Besties C-pentue)

tiistai 20. lokakuuta 2015

Syksyisiä kuvia

Sain Stellan (Besties Sniff) omistajalta linkin Stellan ja sen koirakavereiden iloisiin rallauskuviin. Stellasta oli lisäksi tämä suloinen poseerauskuva.
Stellan sisko Muumi (Besties Stinky) oli meidän mökkikaverina Hailuodossa viime viikonloppuna ja siellä Marko Pessi onnistui taidokkaasti nappaamaan muutaman mainion kuvan Muumista.



Myös meidän oma Daami (FI, SE KVA-m Tuulikellon Daamico) oli osunut muutamaan juoksukuvaan.


Hailuoto oli taas huikea kokemus ja kisapaikkana ihan mahtava. Sää suosi tänä vuonna ja rata oli koirille turvallinen juosta pehmeässä rantahiekassa. Vesieste tuotti joillekin koirille hieman enemmän haastetta ja radoilla tuli testattua niin vieheen seuraaminen kuin kuntokin. Daami jäi kahden pisteen päähän sertistä, vaikka väläytteli kyllä osaamistaan finaaliradalla.

Besties S- ja U-pentueen emä Tuikku (FI, EE MVA Jagodas Gingembre) juoksi elämänsä kolmannen ja samalla viimeisen maastostartin kilpailun vanhimpana veteraanina. Suoritus toi Tuikulle sertin ja taisipa se tehdä historiaa, kun Tuikku, poikansa Dusty ja kaksi Dustyn poikaa eli kolme sukupolvea sai sertit samassa kisassa! Näin on kisakausi pistetty pakettiin ja lepokausi alkaa. Ensi kaudella taas jatketaan; Daami jo veteraanina.