lauantai 30. maaliskuuta 2013

Besties Q-pentue 2 vuotta tänään!

Kasvattajalta lämpimät onnittelut aikuiseen ikään ehtineille Leian ja Rypyn lapsille eli Otolle, Oivalle, Oulalle, Ekalle, Lillille ja tietysti meidän omalle Lunallemme!

Otto ja hieman erikoinen ruokailuasento
Luna <3
Oiva on nimensä veroinen
Oula
Lillerö
Eka

Yhteislenkillä greyn ja sloughin kanssa

Entinen naapurini Lahdesta kävi piipahtamassa koirineen ja saimme viettää useamman tunnin metsätiellä koirien kanssa nauttien keväisestä auringonpaisteesta. Oikein mukavasti keskenään lauma vinttarineitejä (ja yksi tuore rouva) juoksi, vaikka kokoero isoimman ja pienimmän välillä olikin melkoinen. Kuvista kiitos Sari Niemelle! Muutama kuva tarttui pennuistakin...
Etta (ent. Branwen) muutti tänään omaan kotiinsa Joensuuhun
Meidän wiipotit ja emäntä ihan häikäistyneinä
Isot ja vähän pienemmän vinttarit
Vauhdin hurmaa!!
Lämpöpaita on kyllä hyvä keksintö.


tiistai 26. maaliskuuta 2013

Tee-pentue laajentaa reviiriä

Tee-pentueen reviiri laajenee päivä päivältä sekä sisätiloissa että pihalla. Alla hieman kuvakertomusta pentujen elämästä.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Uusimmat seisotuskuvat Tee-pennuista

Anna Suojärvelle kiitos kuvauksesta!
Besties Yellow Label "Keiju"
Besties English Breakfast "Bratz"
Besties Lady Grey "Barbie"
Besties Twinings "Bebe"
Besties Prince of Wales "Blixten"
Besties Darjeeling "Branwen"
Besties Earl Grey "Benjamin"
Kaikilla Tee-pennuilla on nyt oma koti tiedossa. Mikäli olet kiinnostunut Besties-pennusta, niin kannattaa kysellä seuraavista suunnitelmistamme. Loppukesästä/alkusyksystä odotamme pentuetta mielenkiintoisesta yhdistelmästä, josta olisi toiveissa mukavia harrastuskavereita niin näyttöön kuin käyttöönkin.