torstai 2. toukokuuta 2019

Maastoilua Ravijoella 27.4.2019

Ravijoella juostiin 27.4.2019 Whippet-Harrastajat ry:n järjestämä kansainvälinen maastokoe, joka oli samalla karsintakilpailu Virossa juhannuksena juostaviin EM-maastoihin. Koepäivän varusteet oli jo edellisenä iltana pakattuna ja eväät tehtynä, koska herätys oli kukonlaulun aikaan lauantaiaamuna. Vajaan parin tunnin automatka keväiseen aamuun heräävän maiseman halki oli sykähdyttävä sekoitus usvan peittämiä peltoja ja hentoa viherrystä lehtipuissa. Aikaisen aamuherätyksen tuottama tuska hälvenee nopeasti näitä ihaillessa ja innostus tulevaa koepäivää kohtaan nousee huomattavasti.

Lähdöt juostiin kahdella eri pellolla, mikä nopeutti huomattavasti kokeen etenemistä, mutta tuotti omat haasteensa, jos itsellä oli koira juoksemassa ja olisi halunnut seurata myös kasvattien startteja. Onneksi paikalla oli useampi innokas kuvaaja, joiden ottamien kuvien ja videoiden kautta sai hieman tuntumaa suorituksiin.

Keväällä kisauraansa starttaa moni uusi tulokas ja näin tälläkin kertaa. Besties-koirista ensimmäisissä kisoissaan olivat Piin ja Huben tyttö Kerttu (Besties Brigitta McBridge), Tiukun ja Uskon poika Demo (Besties Demothi) sekä Blondien ja Farruscon tyttö Nekku (Besties Creme Brulee). Kerttu starttasi kasvateistani ainoana yhdistetyssä yk-sarjassa ja suoriutui mallikkaasti saaden 472 pistettä (239 + 233), sijoitus 8/19 ja sert.

Kerttu, kuva Harri Nurmela
Uroksissa starttasi kolme Besties-koiraa eli edellä mainittu Demo, Nekun veli Veikko (Besties Chunky Monkey) sekä Muusan ja Uskon poika Ola (Besties Zephyr the West Wind). Demolle sattui alkuerässä (229 pistettä) pientä törmäilyä parin kanssa, mutta finaali (254 pistettä) meni sitten upeasti. Yhteispisteet 483 toivat sijoituksen 11/18 ja sertin. Veikko puolestaan jatkoi siitä, mistä viime kaudella aloitti eli tuloksena oli toinen podium-sijoitus (5/18) toisessa kisassaan pisteillä 502 (245 + 257) ja sert. Veikolla on näin ollen tiedossa myös edustuspaikka EM-maastoihin. Ola juoksi kaksi tasaista starttia, joista saaliina 473 pistettä (237 + 236), sijoitus 13/18 ja samalla Olan ensimmäinen sert. 

Demo, kuva Harri Nurmela
Veikko, kuva Olli Suominen
Ola, kuva Terhi Paavola
Urokset voitti koko päivän parhailla pisteillä (Best in Field) nuori Kiiturin WR-Ricky Martin, jonka emä on Besties Washakie "Venla". Venla itse starttasi narttujen sarjassa saaden 473 pistettä (231 + 242), sijoitus 15/33 ja sert. Ensikertalainen Nekku, Veikon sisko, juoksi 457 pistettä (228 + 229) sijoitus 22/33 ja sert. Oma koirani Saffron (Zoraden Sweet Surprise) sai kasaan 433 pistettä (211 + 222), sijoitus 29/33. Besties-tiimin timanttisin suoritus nähtiin pieneltä, mutta tehokkaalta Helyltä (Besties Dakota), joka keräsi 515 pistettä (263 + 252), voitti narttujen sarjan sertin ja cacilin kera sekä samalla Whippet-Harrastajien maastomestaruuden 2019. Helylle on näin ollen luvassa myös EM-edustuspaikka. Normikokoisten urosten ja narttujen voittajat ovat siis serkukset, kun niiden emät ovat Besties Washakie ja Besties Wasabe.

Saffron, kuva Harri Nurmela

Nekku, kuva Harri Nurmela

Hely, kuva Olli Suominen
Aurinkoisen lämmin sää, rento tunnelma ja mukavat kanssaharrastajat muistuttivat taas siitä, mikä tässä lajissa niin viehättää. Koepäivät ovat pitkiä ja joskus raskaitakin, mutta koirat nauttivat juoksemisesta ja päivän aikana ehtii mainiosti tavata tuttuja, vaihtaa kuulumisia sekä vaan nauttia kesäpäivistä.