Joulukuussa syntyneet Muusan ja Uskon pennut ovat osoittaneet suurta innostusta viehetreenejä kohtaan. Kaikki pennut ovat käyneet treeneissä, eikä kenelläkään ole ollut minkäänlaista epävarmuutta siitä, että mitä vieheen kanssa olisi tarkoitus tehdä.
|
Veljekset Nino ja Lenni Harri Nurmelan kuvaamina Hyvinkään pentutreeneissä |
Myös pentukehiä ovat nämä sisarukset käyneet ja hienoilla tuloksilla. Raisiossa lauantaina Armi oli ROP- ja Ola VSP-pentu.
|
Armi 8 kk, kuva Jenny Laulaja |
|
Lenni, kuva Noora Frantzi |
Kolme viikkoa Z-pentuja nuorempi Viiru (Crimdon Bell) on myös juossut samoissa pentutreeneissä ja siitäkin Harri Nurmela onnistui nappaamaan näin hienoja kuvia. Eilen Kartanolla Viiru juoksi ensimmäisen kerran 280 metrin matkan kopin edestä lähtien ja näppärästi sekin pieneltä juoksijatytöltä taittui. Käsiajaksi saatiin 19,6 s.
Josko meilläkin olisi ensi kaudella kilpuri myös ratapuolella...