sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Erikoisnäyttelyvoittajat Flikka ja Varro yhteislenkillä

Sisarukset Flikka (Besties Villit Bootsit) ja Varro (Besties Velikulta) kävivät yhteisellä iltalenkillä ja kerrankin tuli myös kamera lenkille mukaan. Tässäpä kuvasarja sisarusten leikeistä.
















Ja viimeisenä vielä pari yritystä poseerauksista. Vasemmalla kuvassa erikoisnäyttelyn ROP 2015 Besties Villit Bootsit ja oikealla erikoisnäyttelyn ROP 2016 Besties Velikulta.

Flikan juoksua on odoteltu alkavaksi huhtikuussa, mutta vielä nytkään eli toukokuun lopulla sitä ei ole näkynyt. Josko sitten kesäkuussa...?

lauantai 21. toukokuuta 2016

Näyttelytuloksia Virosta parin viikon takaa ja astutusreissua Ruotsiin

Kotikoiraksi pentuna myyty, mutta sittemmin näyttelyistäkin innostunut Muumi (Besties Stinky) ja emäntänsä Ulla lähtivät ensimmäiselle näyttelyreissulleen ulkomaille sunnaten Viron Rakvereen kaksi viikkoa sitten. Lauantain näyttelyssä Muumin sijoitus oli hienosti paras narttu kakkonen sertin kera. Tuomarina lauantaina Dagmar Klein. Kuvat Camilla Rissa.



Sunnuntain tuomarina oli vuorostaan Ricky Lochs-Romans Alankomaista ja Muumin sijoitus paras narttu kolmonen sertin kera. Onnea Ulla ja Muumi!

Samaan aikaan, kun Muumi näytteli Virossa, matkustimme pikkusisko-Pikkan (Besties User Friendly) kanssa treffaamaan Tyler-sulhasta Ruotsiin. Pikka-neiti oli rento automatkustaja ja viihtyi tyytyväisenä niin yksin hytissä kuin kannella päivää paistattelemassa. Jopa tarpeiden teko laivan "koiravessaan" onnistui mallikkaasti sekä meno- että paluumatkalla.
Maarianhaminassa oli hyvät terassikelit :)
Sää oli perillä Örebrossa lämmin ja aurinkoinen. Yhteiskuvia pariskunnasta ei otettu, mutta tässä muutama otos komeasta ja luonteeltaan vallan hurmaavasta Tylerista.






Parin viikon päästä saatanee varmistus siitä, että oliko reissu onnistunut ja saadaanko me heinäkuussa whippetin pentuja.

torstai 5. toukokuuta 2016

Whippet-Harrastajien maastomestaruus 2016 Mustialassa

Lauantaina juostiin WH:n maastomestaruuksista Mustialassa. Meiltä kisamaan pääsi jo veteraani-ikäinen Daami. Kasvatteja oli useammasta eri pentueesta yhteensä seitsemän koiraa. Olosuhteet ja kisajärjestelyt olivat erinomaiset, eikä tuloksissakaan ole moittimista. Viisi kasvattia, joista kolme ensikertalaista, sai sertin, Ubi voitti yk-urosten mestaruuden ja Viirun isosisko (samasta emästä) Pii yk-narttujen mestaruuden sekä Tuikun pojat ja W-pentueen emän Ellin veljet olivat urosveteraanien VSP sekä normikokoisissa että ylikorkeissa.
Kisaturistina Muusan poika Lenni


Normiurosten 11/37 (237 ae/227 fin) SERT Besties Ultra Royal "Urho"



Normiurosten 14/37 (215 ae/243 fin) SERT Besties Wuliton "Hubbe"

Norminarttujen 15/28 (230 ae/229 fin) Besties Wenona "Veera", kuvat Heli Poikonen

YK-urosten 15/16 (206 ae/219 fin) Besties Plusque Minusque "Bitti" punaisella
YK-veteraanien VSP (220 ae/215 fin) Just Nosy Magnetic "Nuka" sinisellä
Normiurosten 35/37 (217 ae/0 fin) veteraani Besties Näin on näreet "Vito"
Normiurosten 33/37 (191 ae/207 fin) Infamous Caspian-X "Nonny" Besties Tee-pentueen isä

YK-narttujen 1/10 (232 ae/240 fin) SERT Crimdon Zircon "Pii" Viirun isosisko
YK-urosten 1/16 (234 ae/240 fin) SERT Besties Upper Class "Ubi", kuva Harri Nurmela
Ubin kuva Heli Poikonen
Daami
Muusa ja Blondie



Kisaturisti-Viirun (Crimdon Bell) kuvasi Heli Poikonen
Kasvattaja kahden kameran loukussa, kuva Heli Poikonen