lauantai 30. heinäkuuta 2016

Pikkan pennut kolmen viikon iässä

Pikkan pennut täyttivät torstaina kolme viikkoa. Pienimmäisestä Ilonasta ei valitettavasti ollut eläjäksi, joten päästimme sen sateenkaarisillalle, kun se alkoi jäädä yhä selvemmin muiden pentujen tallomaksi. Kuusi muuta pentua voivat hyvin ja kasvavat tasaiseen tahtiin. Ensimmäinen madotus on tehty, kynsiä leikattu useampaan kertaan ja kiinteän ruuan syöminenkin jo aloitettu. Ulkoilu on lisätty pentujen päiväohjelmaan ja muutenkin reviiri laajenee, kun pennut pystyvät liikkumaan paremmin. Muutama kuva pennuista, kuvaajana Heli Poikonen.






 
Ensimmäiset pönötyskuvatkin yritimme ottaa jo tässä vaiheessa ja lopputulos on sen mukainen eli seisovat vähän sinne päin, mutta eiköhän niistä jotain kuitenkin näe.

Alustavasti näyttäisi siltä, että yksi urospentu saattaa vielä olla omaa kotia vailla. Tarkemmin tiedän sen jälkeen, kun pennusta kiinnostuneet ovat käyneet niitä katsomassa eli parin viikon päästä.

Huomenna starttaamme vihdoin viimein Flikan (Besties Villit Bootsit) kanssa Latviaan tapaamaan sulhasta. Kuvia ja tarinaa tulee, kunhan palaamme takaisin Suomeen. Toivottavasti reissun antia saadaan myös ihailla pentulaatikossa reilun 9 viikon päästä.

Lopuksi vielä isännän ja Rollo-pojan (Besties Rio Ohoi) höntsäilyä kotipihassa. Häiriötekijänä toimii ihana juoksuinen narttu...

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Viikon tulospäivitykset ja muutama pentukuva

Viime sunnuntain Viron kv-maastojen voittaja Tiuku pinkaisi eilen lauantaina Hyvinkäällä ratastartin siskonsa Venlan ja kolmannen tiimiläisen Ubin yhteislähdössä. Ubi (Besties Upper Class) voitti molemmat starttinsa ja W-pentueen sisarukset tiivisti kannoillaan. Käyttövalioaikaa ei näille herunut.

Tänään Tiuku pyörähti puolestaan näyttelykehässä Helsingissä saaden SA:n ja lopulta sijoittuen paras narttu -luokassa neljänneksi. Minusta on ihan mahtavaa, että kasvateista löytyy myös näin monipuolinen whippet, joka viikon sisällä saa haalittua hienoja tuloksia kolmesta eri lajista.
EE J MVA Besties Wasabe "Tiuku", kuva Heli Poikonen
Muusan ja Uskon pennut jatkoivat pentuluokassa hienoa menestystään. Besties Zorro the Hero "Lenni" oli Helsingin näyttelyssä tänään ROP-pentu ja sisko Besties Zelda the Princess "Armi" Tampereen pentunäyttelyssä VSP-pentu.


Lenni 7 kk
 Ja sitten muutama pentukuva, vaikka vielä ei ollakaan saatu kaikilla pennuilla silmiä ihan kokonaan auki.
















keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Hienoa menestystä Viron maastoissa 17.7.2016 ja Brunon rallytulos

Sijoitusnarttumme Tiuku (EE JMVA Besties Wasabe) käväisi EM-edustuskeikan jälkeen myös Viron kisamaastoihin tutustumassa. Upeasti Tiuku pinkoi Virossa kv-kisan voittoon ja nappasi palkinnoksi sekä sertin että cacilin. Pisteitäkin reippaasti eli 248 + 255 = 503 p. Onnea Tiukulle ja taustajoukoille!

Tänään saimme vuorostaan tulosuutisia kotimaasta, kun reilun vuoden ikäinen corsopoika Bruno (Besties Your Romulus) starttasi uransa rally-tokon parissa hienosti pistein 95 p./100 p. Onnea Jaana ja Bruno!

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Pentukuvia 10 päivän ikäisistä Pikkan ja Tylerin pennuista

Pikkan pennut ovat jo 10 päivän ikäisiä. Ensi viikolla odotellaan silmiä aukeavaksi ja sitten alkaakin kehitys nopeutumaan selkeästi. Nythän nämä ovat vaan tällaisia suloisia möllyköitä, jotka syövät ja nukkuvat.








Pienen pieni (190 grammaa) Ilonakin jaksaa hyvin roikkua mukana, vaikka sisarukset ovatkin huimasti sitä isompia; yli 500 grammaa kaikki.



lauantai 16. heinäkuuta 2016

Erinomainen näyttelypäivä Kartano Weekendissä 16.7.2016


Perinteinen Kartano Weekend oli vuorossa tänään. Paikalle oli ilmoittautunut Besties-kasvatteja neljästä eri pentueesta sekä meidän oma Muusamme. Pentuluokassa Muusan ja Uskon tyttö, sijoituskoiramme Armi, Besties Zelda the Princess oli hienosti ROP ja lopulta koko näyttelyn BIS3- pentu (ylempi kuva Miikka Nousiainen, alempi Jaana Jyläntö).

Virallisissa luokissa Blondien ja Niken tyttö Daisy, Besties May Day JUN ERI3, Blondien ja Nonyn tyttö Mokka, Besties English Breakfast AVO ERI3 ja Leian ja Rypyn tyttö Lilli, FI KVA-m Besties Q-Rankukka AVO ERI.
Besties English Breakfast, kuva Jaana Jyläntö
Armin emä Muusa eli FI MVA HeJW-13 Pendahr Vanity Fair VAL ERI. Arvostelu oli mairitteleva: "3 years old bitch of high quality. Femine in all parts. Lovely head. Excellent outlines. Strong front. Moves correctly with good speed. Excellent temperament. Well handled."

Huomenna saatettaisiin saada taas pentukuvia ja kuulumisia. Pysy siis kuulolla!

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Lillistä (Besties Q-Rankukka) leivottiin sunnuntaina uusi käyttövalio!

Sunnuntaina Korialla juostiin Peltopileet eli maastokilpailut, joihin osallistui Besties-koiria kuudesta eri pentueesta. Rata oli pitkä ja ilmeisen haasteellinen monelle koiralle, koska pistesaaliit jäivät osin aika vaatimattomiksi. Finaaliin ylsivät tiimiläisistä kokenut konkari Lilli, tulokaskauttaan juokseva Hubbe sekä ensikertalainen Piaf.
 

Finaalien jälkeen normikokoisten yhdistelmäluokan tulokset näyttivät tältä eli pieni Hubbe-mies (Besties Wuliton) huimalla finaalisuorituksellaan nousi kakkossijalle sertin kera. Pikkusisko Piaf (Besties Kissy Suzuki) nappasi myös sertin ensikisassaan ja sokerina pohjalla Kaunis Juoksija -palkinnollakin aiemmin palkittu Lilli (Besties Q-Rankukka) sai viidennen sertinsä ja on nyt käyttövalio maastosta. Suuret onnittelut kaikille tuloksiinsa tyytyväisille ja erityisonnittelut Ullalle ja Lillille!
Hubbe, kuva Jenna Tähtinen
Lilli, kuva Anna Mikkonen
Piaf, kuva Jenna Tähtinen

Piaf, kuva Monna Miller
Ubi (B. Upper Class), kuva Marko Pessi


lauantai 9. heinäkuuta 2016

Meillä on pentuja!

Pikkan ja Tylerin pennut ovat syntyneet torstai-iltana. Synnytys sujui mutkattomasti ja oli muutamassa tunnissa ohi. Ensimmäisenä syntyi sinisävyinen fawn valkoinen poika Valentin (270 gr), sitten ihan Pikkan isän värinen jykevä poika Dusty (300 gr), sinisävyinen fawn valkoinen Heta (260 gr), pienen pieni Ilona (110 gr), tumma Dustyn värinen Tauno (200 gr), Pikkan emän Tuikun värinen Martta (230 gr) ja viimeisenä emänsä kopio Loviisa (250 gr). Eli yhteensä 7 reipasta ja pontevaa pentua.
Loviisa, Valentin ja Heta
Ilona, Tauno, Heta, Loviisa, Dusty, Martta ja Valentin


Pieni Ilona ja pentueen suurin Dusty
kuvat Heli Poikonen
Alustavasti näyttäisi siltä, että vapaana olisi kaksi urosta ja yksi narttu, jos tuo Ilona pienestä koostaan huolimatta jaksaa kehittyä asianmukaisesti.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Armi (Besties Zelda the Princess) Helsingin kaikkien rotujen pentunäyttelyssä BIS3-pentu!




Muusan ja Uskon tyttö Armi, joka on myös sijoituskoiramme, on osoittautunut innokkaaksi vieheen jahtaajaksi (juoksukuvat Harri Nurmela) ja aloittanut lupaavan näyttelyuran pentuluokassa. Eilen Helsingin kaikkien rotujen pentunäyttelyssä Armi oli ROP-pentu, voitti vinttikoiraryhmän ja lopulta sijoittui kolmanneksi BIS-kisassa.

Armin arvostelu: "Hyvin tasapainoinen ja kaunis linjainen narttupentu, jolla erinomaiset rungon ääriviivat. Hyvä pään malli. Aavistuksen pyöreät silmät. Hyvät korvat. Erinomainen kaula. Kaunis ylälinja. Erinomainen eturinta ja rintakehän syvyys. Voimakkaat takakulmaukset. Rodunomainen liikunta. Esitetään kauniisti. Erinomainen lihaskunto."

Armin veli Ola (Besties Zephyr the West Wind) oli Vinttikoiraliiton erikoisnäyttelyssä Hyvinkäällä VSP-pentu.

Olan arvostelu: "Br male good overall shape head of correct proportions, good ear set, eyes correct good shaped bite correct Long song neck, good forechest, shoulders well laid back, deep chest, correct spring of rib, toppling correct, raises over the lab. Well angulated rear quarters, good feet. Tail correct, carried well on the move. Front movement good, needs to strengthen in the rear."


Olan kuvat Jenna Tähtinen