Lauantaina oli hillitön helle ja maastokisat juostiin kuumaakin kuumemmalla hiekkamontulla. Ensimmäistä kertaa meidän harrastusuran aikana jätimme kisat (Daami ja Blondie oli ilmoitettu) suosiolla väliin kuuman kelin takia...
Kisoissa juostiin helteisten olosuhteiden takia vain alkuerät. Norminartuissa Eka (Besties Q-Sama) starttasi toisen kerran tällä kaudella ja osoitti, että Tampereen serti-tulos ei ollut sattuma. Eka juoksi hienosti kisassa neljänneksi (30 osallistujaa) ja sai sertin pisteillä 234.
Eka kisoissa, kuva Essi Piiroinen
Normiuroksissa starttasi Edi (Besties Earl Grey), jonka startti meni vähän pipariksi, kun lähettäjä antoi lähtökäskyn ennen kuin omistaja oli irroittanut koiraa valjaista. Sijoituksena kuitenkin 10/17 ja pisteitä 210.
Yk-sarjassa juoksi Pippa (Besties Poli Di Umbuendo), joka sijoittui sijalle 10/12 pisteillä 209. Näillä eväillä kaikki kolme voivatkin osallistua elokuun lopulla Mikkelin SM-maastoihin.
Ja sokerina pohjalla Elli 28/29 vrk astutuksesta, kuva Taru Jäppinen
keskiviikko 30. heinäkuuta 2014
keskiviikko 23. heinäkuuta 2014
Onnenkoirassa polskuttelemassa
Meidän koirat käyvät säännöllisen epäsäännöllisesti Hyvinkään koirakylpylässä uimassa ja tykkäävät siitä touhusta kovasti. Talvella käytimme sarjakorttia, josta oli vahingossa jäänyt yksi kerta käyttämättä ja sehän piti käyttää pian, ettei olisi mennyt vanhaksi. Mukaan lähti tällä kertaa oma trio Daami, Blondie ja Muusa sekä viikon hoitokoiruus Pii, joka ei ennen ollutkaan uinut. Omistajan luvalla uitimme Piitä itse pelastusliivien turvin ilman varsinaista uittajaa. Pii oli erittäin reipas myös uimisessa, eikä hätkähtänyt uudesta kokemuksesta.
Pii |
Blondien saalis |
Blondien tyylinäyte |
Daamin hyppytyyli |
Daami, Blondie ja Muusa |
keskiviikko 16. heinäkuuta 2014
Pitkästä aikaa tulospäivityksiä
Päivitykset näköjään ovat jääneet/unohtuneet taas pidemmäksi aikaa ja yritän tässä tehdä tiiviin koosteen kevään ja alkukesän tulossaldosta.
Näyttelypuolella on käyty harvakseltaan lähinnä Muusan (HeJW-13 Pendahr Vanity Fair) kanssa sekä tietysti muutama kasvattikin on kehässä pyörähdellyt. Blondien tyttö Etta (Besties Darjeeling) kävi ensimmäiset viralliset näyttelynsä Joensuussa napaten lauantaina sertin ja PN2-sijoituksen ja sunnuntaina vielä vara-sertin.
Muusalla on viidestä tämän vuoden näyttelystä neljä SA:ta, kaksi paras narttu -sijoitusta sekä SERT ja vara-sert. Velipoika Balikin on napannut sertin ja vara-sertin tässä alkukesän aikana. Myös Norjaan kasvattajalle jääneet sisko ja velipoika ovat menestyneet niin kotimaassaan kuin ulkomailla erinomaisesti.
Muusan kanssa on käyty myös muutaman kerran Kartanolla ratatreeneissä ja innostusta tuntuu koiralta löytyvän. Seuraavaksi olisi vuorossa maastoharrastuksen aloittaminen.
Alkukauden maastoissa on juossut Besties-koiria useammasta eri pentueesta ja sertin ovat pokanneet seuraavat:
Myös meidän oma Daamimme (Tuulikellon Daamico) juoksi Kaanaan kisoissa itselleen kolmannen sertin.
Ellin astutuksesta on nyt kulunut 2,5 viikkoa ja valistunut veikkaus olisi, että hyvinkin positiiviselta näyttää. ;)
Näyttelypuolella on käyty harvakseltaan lähinnä Muusan (HeJW-13 Pendahr Vanity Fair) kanssa sekä tietysti muutama kasvattikin on kehässä pyörähdellyt. Blondien tyttö Etta (Besties Darjeeling) kävi ensimmäiset viralliset näyttelynsä Joensuussa napaten lauantaina sertin ja PN2-sijoituksen ja sunnuntaina vielä vara-sertin.
Etta kehässä |
Pendahr Puttin' On The Ritz "Fender" ja kasvattaja |
Muusa kehässä, kuva Marko Pessi |
Muusan juoksukuvista kiitos Elina Ervastille |
Besties Näin on näreet "Vito" |
Besties Plusque Minusque "Bitti", joka voitti samalla WH:n maastomestaruuden |
Besties Q-Sama "Eka", jolle samalla myös vara-cacil |
Besties Stormskärs Maja "Svea" 2 starttia, 2 sertiä, voitto ja kakkossija |
Besties Earl Grey "Edi" yksi startti, kakkossija ja sert |
Daami uimahyppäjänä, kuva Urda Fogel-Michael |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)