sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kolmeviikkoiset corson pennut kuvien kera

Corson pennut tulivat lauantaina kolmen viikon ikään ja nyt todellakin jo tapahtuu keittiössä. Pentulaatikko on käynyt pieneksi ja odottaa purkamistaan. Pennut ovat tutkineet keittiötä aktiivisesti ja innokkaimmat edenneet jo portin luo katsomaan perheen muita koiria. Viereisessä ruokailuhuoneessa on käynnissä rakennusprojekti ja sen myötä arkeen on mahtunut niin naulapyssyn, rakennusimurin kuin kompressorinkin äänet, jotka eivät pentuja hetkauta. Kiinteä ruoka on saatu kuvioihin mukaan ja pennut syövätkin hyvällä ruokahalulla neljä kunnon ateriaa päivässä ja siihen lisäksi vielä pienet maitohörpyt Pokan baarista.

Ensimmäiset vieraat tai paremminkin tutut kävivät tänään ja iloisen sekä uteliaan vastaanoton saivat he kaikki.
Viiru pussailee
Isoin tytöistä heräsi kesken uniensa
Kaksi "mustaa" miestä ja taustalla sisko
Ei ole huolta heillä...
Toisenlainen uniasetelma
Väinö (tuo iso raidallinen) ja kolme siskoa
Pitkätukka tekee tuttavuutta
Osa matolääkkeestä on näköjään levinnyt myös suun ulkopuolelle...
Koko komppania
Pennuille on varattu pääsiäiseksi pentutestaus, jonka tulevat tekemään Suski ja Juha Korri (Tämä on-valmennus). Reilun viikon päästä alkaa myös varsinainen vierailurumba, kun pennunvaraajat pääsevät pentuja livenä katsomaan. Siihen asti on tyydyttävä kuviin ja videoihin.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Kaksiviikkoisilla pikkucorsoilla alkaa jo olla silmät auki!

Pokan pennut tulivat eilen jo kahden viikon ikään ja kehitysvauhti alkaa olla huima. Kiinnostus ihmisten kanssa seurustelemiseen ja leikkimiseen sisarusten kesken kasvaa ihan silmissä nyt, kun silmät alkavat olla auki ja jotain kuulohavaintojakin näköjään aletaan tekemään.
Pentueen isoin jässikkä Väinö
Raitapaitasiskokset Viiru ja Väinö
Äiti hoitaa Väinöä
Pentupannat odottavat käyttäjiään. Vielä pitää pentujen vähän kasvaa...
Ja pari kuvaa Suposta eli FIN MVA LT JMVA LV JMVA EE JMVA V-06 SUPO GUARDIA D'ONORE, pentueen isän isä, kuva Miretta Seppälä.
Sitten pari kuvaa Pokasta noin vuoden takaa, jolloin luntakin oli vähän enemmän kuin nyt.
Pokan aarteena entinen bonsai-puu
Pentujen isoveli Rollo (Besties Rio Ohoi) kävi eilen treenailemassa isännän kanssa Lahdessa Riikka Railon ohjauksessa.


sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Cane corson pennuista kuvia (1 viikon iässä)

Musta poika
"Musta" ja musta?
Raitoja
Pikkumursuja rivistössä
Pennut ovat jo reilun viikon ikäisiä, reippaita ja jänteviä corsonalkuja. Painot ovat melkein tuplaantuneet, niin että isoimmat ovat jo yli kilon painoisia. Viikon päästä lienee jo silmätkin auki ja sen myötä pentujen kehitys harppaa nopeasti eteenpäin.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Pokan pennut ovat syntyneet eli meillä on cane corson pentuja!

Pokka piti meitä sittenkin jännityksessä yli lasketun ajan, vaikka vatsan koosta arvelin etukäteen, että pennut syntyisivät todennäköisesti ennen perjantaita. Lämmöt laskivat vihdoin perjantaiaamuna ja pennut syntyivät reippaaseen tahtiin lauantaina aamupäivällä. Nyt pentulaatikossa tuhisee yhdeksän pontevaa corson pentua, joista viisi on uroksia ja neljä narttuja. Yksi uros ja yksi narttu on väriltään tumma brindle isänsä tapaan ja kaikki muut ovat mustia kuten äitinsä.
Pokka on erinomaisen huolehtivainen emo, joka ei vahingossakaan tallaa pentujaan. Kasvattajan elämä on vielä tässä vaiheessa mahdottoman helppoa, kun mammakoira hoitaa jälkikasvunsa itsenäisesti ja vahtimatta. Pennut ovat jänteviä ja tyytyväisen oloisia.


tiistai 4. maaliskuuta 2014

Tiimiläiset ovat innostuneet agilitysta

Viime vuosina yhä useampi pennunkysyjä on jo etukäteen ilmoittanut kiinnostuneensa agilitysta mahdollisena harrastuksena koiransa kanssa ja sen myötä Besties-tiimiläisiä onkin päätynyt lajin pariin kiitettävässä määrin. Ennätys lienee toistaiseksi S-pentue, jonka kaikki kuusi narttua ovat vähintään yhden kurssin verran lajiin tutustuneet. Tästä innostuneena minä halusin tarjota kasvateille yhteisen harjoitusmahdollisuuden ja etsin kouluttajan, joka ymmärtää sekä whippetiä rotuna että on saavuttanut erinomaisia tuloksia kisaradoilla myös whippetin kanssa. Syksyllä alkanut oma treeniryhmä on jatkanut innolla talven läpi hallivuorojen myötä ja innostus on korkealla; kiitos positiivisten ohjaajien sekä mahtavan valmentajan.
 

Ryhmän koko on hieman vaihdellut, mutta mukana on ollut useita eri-ikäisiä koiria P-, Q-, S-, T- ja U-pentueista. Osa koirakoista käy säännöllisesti treenaamassa myös muualla. Pikkulinnut ovat  sen verran laulaneet, että ensimmmäinen virallinen kisastarttikin voisi kuluvan vuoden aikaan olla luvassa jollekin tiimiläiselle...

Menossa mukana näissä kuvissa Besties Q-Luisa "Luna" & Nilla Kääriäinen, Besties Sås-Djuret "Helmi" & Henna Kasslin, Besties Yellow Label "Keiju & Riina Keski-Saari ja Besties Ultra Royal "Urho" & Janina Ikäheimonen.
Luna odottaa vuoroaan...
 

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Viimeisten odotusviikkojen tunnelmia

Pokan pentuja odotellaan syntyväksi ensi viikolla. Ensimmäisestä astutuksesta laskien h-hetki osuisi 7.3., mutta tuskin se siihen asti kasassa pysyy... Pyöristyminen on silmämääräisesti samaa luokkaa kuin edellisellä kerralla, jolloin pentuja syntyi 10 kpl (viimeinen syntyi kuolleena) eli ihan reippaan kokoista pentuetta täälläkin kertaa näyttäisi tulevan.
Ulkoilukuva viikon takaa
Rollo-poika näyttää, miten pieneen tilaan mahtuu iso corso... <3

Ja sitten näitä massukuvia tältä viikolta eli hylje on rantautunut keittiöön.
Pokka on muuttanut pentulaatikkonsa kanssa jo synnytysosastolle eli keittiöön. Vielä ei ole merkkiäkään lähestyvästä synnytyksestä, mutta tuskin siihen enää montaa päivää menee.

Näin lopuksi varoituksen sana kaikille corson pentua etsiville eli olkaahan tarkkoja, mistä pentunne ostatte. Nytkin on tarjolla myös kotimaisia pentuja, joiden vanhemmat eivät ole FCI:n alaisessa rekisterissä, joten sellaisen hankkiessanne rajautuvat viralliset harrastusmahdollisuudet pois (käytännössä koira on rekisteröimätön, vaikka se "papereiden" kanssa todennäköisesti myydäänkin).