sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Mukava messariviikonloppu ja vähemmän mukava tuliainen

Ajattelin kerrankin ilmoittaa kunnolla koiria voittajanäyttelyihin, kun kerran sijoitusnarttumme Svea olisi meillä joka tapauksessa sen viikonlopun hoidossa eli sen kanssa käytiin kehässä kaikkina kolmena päivänä. Blondie tuli mukaan perjantaina ja Muusa pääsi aloittamaan viralliset näyttelyt perjantaina ja lauantaina.

Perjantain tuomarina oli Sally Stasytis Australiasta, joka jakoi reippaasti myös EH:ta ja H:ta, joten saimme olla tyytyväisiä Muusan, Svean ja Blondien pokatessa kaikki ERI:t.  Blondie sijoittui valioluokassa neljänneksi, Svea nuortenluokassa kolmanneksi ja ensikertalainen Muusa yllätti voittamalla junioriluokan, Helsingin Juniorivoittaja-13 -tittelin sekä sijoittumalla vielä paras narttu -luokassa neljänneksi.
HeJW-13 Pendahr Vanity Fair, kuva Anita Sandqvist
Lauantaina tuomarina oli vuorostaan ruotsalainen Magnus Hagstedt, joka kasvattaa whippetejä kennelnimellä Signum. Muusa sai jälleen ERI:n, mutta jäi tällä kertaa ilman luokkasijoitusta. Svea puolestaan paransi tahtia ja sijoittui nuortenluokan toiseksi SA:n kera. Svean sisko Muumi (Besties Stinky) oli kehässä vain lauantaina saaden ERI:n ja sijoittuen nuortenluokassa neljänneksi. Tiukka linja oli tälläkin tuomarilla, joten tyytyväisiä oltiin päivän saldoon.
Muumi, kuva Antti Ruotsalo
Svea, kuva Antti Ruotsalo
Muusa kehässä, kuva Jaana Jyläntö
Muusa kehässä, kuva Antti Ruotsalo
Sunnuntaina näyttelyreissulle pääsi mukaan vain Svea, joka paransi edellisen päivän suoritusta voittamalla nuortenluokan ja sijoittumalla paras narttu -luokassa neljänneksi vara-sertin ja vara-cacibin kera! Tuomarina tällä kertaa Harry Tast Suomesta.
Svea, kuva Ida Björkqvist
Kokonaisuuteena oli oikein mukava, joskin rankka kolmepäiväinen näyttelyputki, jonka tulokset ylittivät kaikki ennakko-odotukset. Siinä sivussa pääsee tapaamaan paljon pohjoisesta ja ulkomailta tulleita harvemmin kohdattuja tuttuja sekä pääsee tekemään koira-aiheisia ostoksia. Kurja puoli messariviikonlopussa on kuitenkin se, että aika monena vuonna sieltä on saatu tuliaiseksi kennelyskä. Tänä vuonna ainakin whippet-ihmisten joukosta useampi kertoi koiriensa sairastuneen näyttelyn jälkeen ja näin myös meillä. Tosin meidän koirat tyytyivät aika maltilliseen niiskutukseen, eikä varsinaista yskää tullut kellekään. Kaksi vuotta sitten meillä oli paljon rajumpi versio samasta taudista ja oireilu jatkui laumassa useamman viikon, kun nyt selvittiin vajaalla viikolla. Liekö sitten aika tuoreet kennelyskärokotteet auttaneet asiaa, mutta hyvä näin. Pokalla nimittäin alkoi joulun pyhinä se juoksu, josta se on tarkoitus astuttaa...

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Whippetin sosiaalinen elämä

Useimmat whippetit ovat luonnostaan sosiaalisia ja tulevat hyvin juttuun ainakin muiden rotuistensa kanssa, vaikka ehkä jotkut ovatkin rasisteja vieraita rotuja (erityisesti isot, mustat tai kovin karvaiset rodut saattavat herättää näitä antipatioita) kohtaan. Siitä lienee saanut alkunsa whippetihmisten aktiivinen yhteisulkoiluperinne, koska hyvin mutkattomasti voi laskea vaikka kaksikymmentä toisilleen vierasta wiipottia ikään tai sukupuoleen katsomatta keskenään juoksentelemaan ilman, että pitäisi olla huolissaan tappeluista tai suuremmasta epäsovusta. Tämä yhteisöllisyys jaksaa ihmetyttää ja ihastuttaa monia, joilla on pitkä kokemus muista roduista ennen whippetin hankkimista. Näin kasvattajan näkökulmasta tuntuu hyvältä, että näiden yhteisten ulkoiluhetkien aikana pääsee säännöllisesti tapaamaan kasvatteja ja muita koirasukulaisia. Usein käy myös niin, että pentuesisarusten omistajat tätä kautta tutustuvat toisiinsa ja ystävystyvät.
Kuvista kiitos kameraa ulkoiluttaneille kasvatinomistajille!

lauantai 7. joulukuuta 2013

Yhteisulkoilu, näyttelytreeniä ja pikkujoulut whippettiimiläisten kanssa

Blingbling Papu
Mokka ja Ulla
Kävimme tiimiläisten kanssa ensin tunnin verran yhdessä kävelemässä ja koirat saivat hetken myös rallailla keskenään sänkipellolla. Sen jälkeen siirryimme sisähalliin opettelemaan näyttelyesiintymistä ja viettämään yhteistä aikaa pikkujoulutarjoiluiden kera. Kiitoksia kaikille osallistuneille ja kuvista kiitos Jenna Tähtinen sekä Harri Nurmela!
Nilla ja Papu (Besties Nappisuoritus)
Suloinen Mokka (B. English Breakfast)
Oiva, Mokka ja Papu valmiina lähtöön
Peltorallailupaikka löytyi!
Oiva ja isäntä
Ubi
Ruuhkaa pellolla
Keiju ja Stella
Kuvauksellinen kasvis? =D
Meeli (B. Järkikulta)
Ubi (B. Upper Class) treenailee pöydällä
Nappi kiipeää (B. Lady Grey)

Hallista löytyi myös agilityesteitä ja osa koirista kävikin niihin tutustumassa samalla kertaa.
Jackie (Besties Snövit)
Vappu ja Papu
Kolme Teetä solmussa?
Tuikkulaiset Stella-isosisko ja Pikka-pikkusisko
Papu
Besties Nappisuoritus "Papu"
Meidän Muusa treenailee
Suloinen nappisilmä Zeta (B. Ukraine Girl)
Besties Snövit "Jackie"
Besties Upper Class "Ubi"
Tee-pentueen emä Blondie


maanantai 2. joulukuuta 2013

Maneesileikkejä

Nilla kävi ratsastamassa kaverin hevosella maneesissa ja saimme samalla maneesivuorolla myös hieman juoksuttaa koiriamme. Hauskaa tuntui olevan kaikilla, vaikka iso hevonen olikin vähän pelottava noin läheltä nähtynä.
Wiipottien jälkeen tuli Rollon vuoro leikkiä sekä isännän että ihan uuden tuttavuuden kanssa.