keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Tuloksekas näyttelymatka Viroon 13.-15.1.2012

Päätimme lähteä Annan ja Rypyn (Besties Q-pentueen isä FI EE MVA Pipsqueak Onnenlantti), Tuikun (seuraavan Besties-pentueen emä FI EE MVA Jagodas Gingembre) sekä Nillan ja omien koiriemme Lunan (Besties Q-Luisa) ja Blondien (Collooney Blonde Bombshell) kanssa käymään näyttelyssä vaihteeksi Viron puolella. Menomatkalla keli oli haasteellinen ja pääsimme tutustumaan myös paikallisen pelastuslaitoksen hinaus/työntöapuun, mutta perille selvittiin ehjänä.
Lauantaina whippetit tuomaroi Kitty Sjong, jonka ROP-koira ja lopulta vielä RYP4 oli Tuikku. Ryppy puolestaan oli VSP ja molemmat saivat siis Eestin muotovalionarvoon oikeuttavan sertin. Blondie oli paras narttu kakkonen. Luna osallistui lauantaina Nillan kanssa junior handler -kilpailuun, mutta jäivät ilman sijoitusta kovatasoisessa kilpailussa.

Ryppy pöydällä      


Tuikku

Sunnuntaina tuomarina whippeteillä oli Marie Petersen ja ROP-koira vuorostaan Ryppy ja Tuikku oli VSP. Ryhmäkehään ei ehditty jäämään, kun piti jo suunnata Tallinnaan ja laivalle.

Blondie oli jälleen kerran PN2 ja sai sertin, jota edellisenä päivänä valioitunut Tuikku ei enää tarvinnut. Luna kilpaili junioriluokassa Nilla handlerina tuloksenaan juniori-sert, rotunsa paras juniori sekä lopulta PN3-sijoitus.
Reissu oli kaikin puolin onnistunut ja tavoitteena olleet tuloksetkin saavutettiin jokaiselle mukaan lähteneelle koiralle. Kiitoksia matkaseurasta Anna ja Nilla!

2 kommenttia: