maanantai 30. syyskuuta 2013

Mainio kisapäivä HVK:n maastoissa 29.9.2013

HVK:n maastoissa starttasi neljä Besties-koiraa neljästä eri pentueesta ja kaikille heltisi alkuerien jälkeen myös finaalipaikka. Normiuroksissa juossut Vito (Besties Näin on näreet) sijoittui lopulta hienosti kahdeksanneksi SA-tuloksella. YK-uroksissa juoksivat Bitti (Besties Plusque Minusque) sekä Tuikun poika Just Nosy Electric "Eetu", jotka olivat alkuerien jälkeen ykkösenä ja kakkosena. Finaalin jälkeen voittajana palkittiin Eetu, joka samalla sai toisen sertinsä ja Bitti jäi kolme pistettä vähemmän saneena toiseksi SA:n kera.
Bitti hyvänä kakkosena
Eetu palkintojensa kera
Norminartuissa juoksi sitten puolestaan meidän oma Daamimme, joka teki tasaista tulosta molemmissa starteissaan. Alkueräpisteet 225 ja finaalissa siskonsa parina 227 riittivät lopulta sijaan 14/24 ja SA. Samassa luokassa starttasi Viton pikkusisko ja Lunan pentuesisar Lilli (Besties Q-Rankukka), joka ei olekaan kesän aikana näyttäytynyt kisamaastoissa. Alkuerien jälkeen Lilli oli upeasti kakkossijalla ja piti pintansa myös finaalissa, joten tuloksena kunniakas toinen sija sertin kera. Viime syksynä Lilli juoksi samaten sertin HVK:n maastoissa eli aika tasaista tuloskuntoa löytyy sieltä. Norminartuissa juoksi myös Eetun sisko Elli, joka jäi tällä kertaa finaalirajan ulkopuolelle.
Lilli
Besties-tytöt serteineen
YK-nartuissa starttasi Tuikun tytöt Olga (Just Nosy Willow) ja ensikilpaansa juossut Muumi (Besties Stinky), jotka juoksivat alkuerässä toistensa parina. Finaalissa kumpikin kohensi pistesaalistaan siihen malliin, että Olga sijoittui kolmanneksi ja Muumi voitti sekä pokkasi samalla ensimmäisen sertinsä. Nyt onkin kaikilla Tuikun kuudella startanneella jälkeläisellä vähintään yksi serti maastosta. Ei ollenkaan hullumpi juttu noin näytelmäkoiralle. ;)
Muumi ja osa palkinnoista
Kiitoksia tiimiläisille ja kaikille tuikkulaisille mahtavasta kisapäivästä! Kuvista kiitos Jenna Tähtinen, Ulla Sommer ja Heli Poikonen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti