Arki alkaa vähitellen palata uomiinsa Linjatiellä, kun koko U-pentue on muuttanut omiin koteihinsa. Myös Tuikku-mamma lähti takaisin Helin luo eli aikuistenkin koirien määrä laumassa pieneni sen myötä. Ensimmäisenä pennuista lähti Zombie (ent. Ulrika) ja sen jälkeen Urho (ent. Udo).
|
Z, kuva Marja Perttilä |
|
Urho, kuva Janina Ikäheimonen |
Seuraavaksi lähti Ubi, joka sai pitää työnimensä ja jonka kuulumisia sekä ihania kuvia voi seurailla
Ubin omasta blogista. Ulfista eli Uffesta ei olla vielä saatu tuoreita kuvia, mutta eiköhän niitäkin jossain vaiheessa tule. Uwe muutti harjakoira Frankien kaveriksi ja nimikin vaihtui eli on nykyään Hoyt.
|
Hoyt ja Frankie |
Viikon verran muita pidempään meillä viettivät kaksikko Pikka (ent. Ursula) ja Winnie (ent. Urs). Pikka lähti sijoituskoirana äitinsä laumaan Tuikun, Olgan ja Vapun kaveriksi. Winnie puolestaan matkasi Saksaan isänsä omistajalle, joka ihastui Tuikkuun astutusreissun aikana niin kovin, että pitihän sitä sitten oma tuikkulainenkin saada.
|
Pikka äipän ja isosiskon kanssa, kuva Heli Poikonen |
|
Winnie vielä ennen kotimatkaa |
Onnea ja menestystä kaikille U-pennuille uuteen kotiin ja tervetuloa Besties-tiimiin Marja ja Lauri, Marja-Leena, Janina, Katja, Terhi ja Hannu sekä tietysti Christa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti