perjantai 9. tammikuuta 2015

Corsopojat kävi treenailemassa

Lahden ryhmänäyttely lähestyy ja pientä jännitystä alkaa olemaan ilmassa, ainakin ensikertalaisilla handlereilla. Isäntä lupautui pienen maanittelun jälkeen kerrankin itse oman koiransa kanssa näyttelykehään ja pitihän sitä sitten vähän harjoitella. Flikan pikkuveli Varro (10 kk) on menossa omaan ja emäntänsä ensimmäiseen näyttelyyn, joten kävimme porukalla SRY:n järjestämissä treeneissä. Ennen hallitreenejä ehdittiin ottaa myös pikaiset tottikset ulkokentällä.





Ja sitten harjoiteltiin itse asiaa eli varsinaista kehäkäyttäytymistä, seisomista ja liikkumista.



Besties Rio Ohoi "Rollo" 2,5 vuotta ikää




Besties Velikulta "Varro" 10 kk
Sunnuntaina nähdään, kuinka näillä pojilla ja kahdella siskolla sujuu Lahden ryhmänäyttelyssä. Klo 10 ollaan kehässä, jos joku haluaa tulla paikan päälle katsomaan. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti