perjantai 19. lokakuuta 2012

Blondien ja Nonnyn pentusuunnitelmista

Blondien pentusuunnitelmat varmistuivat ja sulhaseksi valikoitui pitkällisen harkinnan jälkeen Nonny (Infamous Caspian-X). Vaakakupissa painoi Nonnyn miellyttävä luonne, terveys, brittityyppinen ulkoinen olemus sekä vahva innostus vieheelle. Lisää bonusta Nonny sai olemalla oikein passelin kokoinen ja selvästi valtavirrasta poikkeava erisukuinen vaihtoehto, jolla ei ole vielä muita pentueita.

Nonnyn omistaja kertoo koirastaan näin:
"Nonny eli Infamous Caspian-X on pian 4-vuotias sinifawn uros. Nonin lauma koostuu tällä hetkellä kahdesta muusta uroksesta, mutta parhaimmillaan Nonin seurana on ollut neljäkin muuta koiraa ja vaihtuvasti kotihoitolaisia ja muita pelastettuja. Oma lauma on oma lauma, kuuluu siihen sitten kissoja, marsuja, käärmeitä tai mitälie pikkueläimiä ja millaisia koiria tahansa. Noni on aina suhtautunut kaikkeen ja kaikkiin iloisen avoimesti. Joskus aikoinaan Noni esimerkiksi puolusti kaverikoirilta meidän marsuja; oman lauman jäseniä ei saa kiusata!

Ihmiset lapsista aikuisiin ja kaikkeen siltä väliltä on ihkua. Joskus maastoissa eräs whippetin omistaja sanoikin, ettei enää sano Nonia oikealla nimellä, vaan se on "häntä", koska Nonin häntä aina vaan heiluu ja heiluu. Kuulemma ei whippeteillä pitäisi.. Höpönhöpön, tuumaa pieni ja iloinen poika Nonny.

Noni on aina ollut todella helppo koira. Tottelevainen, kiltti, kuuliainen ja sopeutuvainen. Se on ollut pennusta asti helpoista helpoin, sisäsiisti 4 kk:n iässä (kun vaan pääsi suht usein ulos) ja se ei ole koskaan rikkonut mitään lehdenkulmaa tai lyijykynää ihmeellisempää. Kaikki aiemmat uroskoirani olen leikkauttanut ja sanonutkin, etten ole urosihminen, olen eunukki-ihminen, mutta Nonin kiveksistä ei ole koskaan ollut mitään haittaa. Se ei "urostele", ei pullistele, nylkyttele turhia, eikä sen hormoonit hyrrää muutenkaan mitenkään häiritsevästi. Mielestäni se on suuri plussa!
 
Nonny punaisella manttelilla kisastartissa
 Nonin kanssa on harrasteltu maastoissa, kahden sertin ja cacilin verran Suomessa ja yhden sertin verran Virossa. Harmillisesti Viron toisessa kisassa tuli viehehukka finaalissa, alkuerän selkeän johtoaseman jälkeen.. Tai siis tuli sieltä se voitto silti, kun kokolailla kaikille tuli hukka, mutta eipä se voitto kovasti lämmittänyt, kun jäätiin muutaman pisteen päähän sertirajasta. Ratakirjat on myös plakkarissa ja siellä Noni on juossut aina puhtaasti ja suurella innolla. Siitä lähtien, kun Nonilla kliksahti vieheinto päälle pentuna, niin se on ollut innokas ja varma juoksija. Ratahommat jäi valitettavasti tällä kaudella väliin, kesän alussa sattuneen varvastapaturman vuoksi.

Noni edustaa linjaa, joka ulkoisesti kehittyy suht hitaasti, joten vasta nyt 3 -vuotiaana se on ruvettu huomaamaan myös näyttelyssä. Aina se on saanut ERI:ä, mutta PU-kehästä se on kuitenkin nuorempana tipahtanut pois. On se siis aiemminkin huomattu ja kehuja on sadellut, mutta esimerkiksi pää on kehittynyt ihan viimeisiin aikoihin asti. Nyt viimeset näyttelyt ovat menneet hyvin ja pari vara-sertiä on saatu kasaan PU-sijoitusten kera.

Kaverikoirajuttuihin meidän on pitänyt lähteä mukaan, mutta on ollut kaikenmoista kiirettä, niin en ole sitä vielä saanut menemään sähköpostittelua pidemmälle. Perustottistelua tein Nonin kanssa sen ollessa pentu, mutta se sitten jäi, kun into kohdistui viehejuttuihin. Noni on todella helppo vapaanapidettävä, vihellys vain ja se kiitää luokse (poikkeuksena tietysti pupu, sillon ei ole korvia, ihan turha huudella).

Noni on ollut aina perusterve, sillä ei ole allergioita tai muutakaan vaivaa. Eläinlääkärin apua on tarvittu vain juostessa tai muussa temmeltämisessä sattuneiden haavojen vuoksi ja kerran on näyttelystä saatu tarttuva silmätulehdus. Noni on kooltaan hyvin kompakti, säkäkorkeus 48,8 cm ja paino noin 15 kiloa. Kokonsa vuoksi se meinaa vähän jäädä näyttelyssä isompien poikien varjoon, mutta mielestäni se on juuri hyvän (ja oikean!) kokoinen. Se on rakenteeltaan myös muutenkin hyvin sopusuhtainen ja liioittelematon."


Nonnyn isä on Ruotsin ensimmäinen jälkivaliowhippet sekä muotovalio. Nonnyn siskolla Dawella on 3 maastosertiä ja kaksi näyttelysertiä Virosta. Eli sieltäkin puolelta sukua olisi odotettavissa ihan monipuolisesti lahjakkaita wiipotteja harrastuskavereiksi eri lajeihin.

Kuvia Nonnysta löytyy täältä. Blondien juoksuaikaa odotetaan vuodenvaihteen tietämissä eli kevätpentuja olisi sikälikin luvassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti