perjantai 11. tammikuuta 2013

Näyttelytreeniä ja yleistä rymyämistä

Useampi kasvatinomistaja nuoren koiransa kanssa harmitteli näyttelyharjoituksen puutetta ja talven aikana vähentyneitä mahdollisuuksia yhteisiin tapaamisiin koiraporukalla, joten päätimme yhdessä vuokrata kaksi tuntia sisähallista ja järjestää omatekoiset treenit. Q-pentueen isän Rypyn omistaja Anna lupautui ystävällisesti opastamaan koiran esittämisessä. Paikalle saatiin sopiva porukka eli kolme Svenssonia, kaksi Q-tosta ja kaksi Rypyn jälkeläistä sen tuoreimmasta Sagramour-pentueesta. Lisäksi paikalle ilmaantui turistikoirina Kamu (Besties Particeps Criminis) sekä Blondien sulho Nonny (Infamous Caspian-X) ja sen uusi kaveri Nimmy (Whiplandian Holy Diver).

Ennen varsinaisen treenin aloitusta kävimme porukalla kävelemässä, jotta nuorisokoiruudet päästäisivät pahimmat höyryt pihalle ja jaksaisivat paremmin keskittyä itse harjoituksiin.
Rasta moikkaa Kamua
Monni, Nimmy ja Kamu
Nuttunurkan takkeihin tutustumista
Svenssonit yhtenä mylläkkänä
Rasta sai paljon kavereita
Kahvitarjoilu kiinnosti myös koiria
Suloinen Stella Svensson eli Besties Sniff
Helmi ja Muumi
Luna odottaa vuoroaan
Lilli ja Saana
Tässä siis harjoitellaan kauniisti seisomista?!
Kamu ei turhia stressaile...
Besties Sniff "Stella" 7 kk
Nimmylle riitti rapsuttelijoita
Infamous Caspian-X "Nonny"
Rypyn pojat Monni ja Rasta
Rypyn tytöt Lilli ja Luna sekä suloinen handleri Saana
Besties Q-Luisa "Luna"
Trio Svenssonit eli Muumi, Stella ja Helmi
Kamukin poseerasi näin hienosti
Besties Stinky "Muumi"
Helmi
Suurkiitos kaikille osallistuneille ja erityisesti Annalle opetuksesta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti