sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Pokka ja Luna suorittivat AD-kokeen 23.6.2013

Suomen Rottweileryhdistyksen Pirkanmaan alaosasto järjesti AD- eli kestävyyskokeen 23.6.2013 Tammelassa, tuomarina Jouni Nummela. SRY:n koesäännöissä sanotaan näin: "Kestävyyskokeen tarkoitus on antaa näyttö siitä, että koira kykenee suoriutumaan määrätyntasoisesta fyysisestä rasituksesta vailla suurempia väsymys- tai muita oireita. Koiran rakenteen kohdalla tämä vaadittu rasitus muodostuu juoksusuorituksista, joista tiedämme, että ne asettavat suurempia vaatimuksia koiran sisäelimille, varsinkin sydämelle ja keuhkoille sekä varsinaisille liikuntaelimille. Juoksusuoritukset tuovat myös koiran muita ominaisuuksia esiin, kuten temperamentin ja kovuuden. Koiran suoriuduttua vaivattomasti kokeesta voimme pitää sitä viitteenä koiran terveydestä sekä siitä, että koiralla on edellä mainittuja ominaisuuksia. 

Tuomarina voi toimia SPKL:n palveluskoirakoetuomari, joka on saanut SRY:n järjestämän AD-kokeen tuomarikoulutuksen. Koe tulee järjestää, sellaisissa olosuhteissa, ettei ilman lämpötila kohoa yli +22 asteen. Mikäli lämpötila kohoaa yli +22 asteen, tulee tuomarin keskeyttää koe. Kokeeseen on osallistuttava vähintään 3 koiraa. Kokeeseen voi osallistua enintään 20 koiraa yhtä tuomaria kohden. Kokeessa ei anneta pisteitä eikä numeroita, ainoastaan tulos "hyväksytty" tai "hylätty". Suoritettuaan kokeen hyväksytysti koiralle annetaan tunnus AD (lyhennys sanasta Ausdauer –kestävyys). Mikäli suoritus hylätään kokeen voi uusia aikaisintaan 30vrk:n kuluttua.

Koesuorituksen alussa ohjaajat koirineen ilmoittautuvat arvostelevalle tuomarille koirat kytkettyinä. Tilanteessa ei arvostella koiran suoritusta, mutta sen on käyttäydyttävä asiallisesti, seurattava ohjaajan vasemmalla puolella ja istuuduttava ohjaajan viereen. Koe on suoritettava mahdollisimman erilaisilla teillä ja kaduilla. Suoritettavan matkan pituus on 20 km, joka juostaan 12-15 km/h vauhdilla. Ohjaajan tulee kokeen aikana tarkkailla koiraansa ja ilmoittaa havaitsemistaan väsymys- tai rasitusoireista, kuten ontuminen. Koiralla tulee olla mahdollisuus juoda ja liikkua vapaasti taukojen aikana.

Juoksuosio 1
Koiran on juostava normaalia ravia kytkettynä polkupyörän vierellä yleisten liikennesääntöjenmukaisesti. Liian kiirehtivää juoksutapaa on vältettävä. Koiran remmi on pidettävä vastaavasti löysällä, jotta koiralla on mahdollisuus sovittaa juoksunsa käytettyyn vauhtiin. Lievä vetäminen taluttimessa ei ole virhe. Kun koira on juossut 8 km, on pidettävä 15 minuutin tauko. Tänä aikana tuomarin on tarkkailtava mahdollisia merkkejä koiran väsymyksestä. Koirat, joilla on voimakkaita väsymys- tai rasitusoireita on suljettava kokeesta.

Juoksuosio2
Tauon jälkeen juostaan seuraavat 7 km, jonka jälkeen pidetään 20 minuutin tauko. Ennen seuraavaa juoksuosuutta tuomarin on tutkittava onko koirissa mahdollisia väsymyksen tai rasituksen merkkejä ja  onko niiden tassuissa juoksuvaurioita. Koirat, jotka osoittavat voimakkaita väsymyksen tai rasituksen merkkejä tai joiden tassut on juostu haavaumille, on suljettava kokeesta.

Juoksuosio 3
Viimeisen juoksuosuuden, 5 km, päätyttyä on pidettävä 15 minuutin tauko. Arvostelevan tuomarin on tarkistettava onko koirissa mahdollisia väsymyksen tai rasituksen merkkejä ja onko niiden tassuissa juoksuvaurioita. Tehdyt huomiot on kirjattava. Tuomarin ja kokeesta vastaavan henkilön on saatettava koiria  polkupyörällä tai autolla. On välttämätöntä, että kokeeseen osallistuvia seuraa auto. Koirat, jotka osoittavat  etteivät selviydy kestävyyskokeesta, kuljetetaan autolla pois.

Koesuoritusta ei hyväksytä jos koira menettää kaiken temperamenttinsa ja kovuutensa, osoittaa epänormaalin voimakasta väsymystä tai ei jaksa ravata 12 km/h (1km/5 min), vaan tarvitsee suoritukseen  huomattavasti pidemmän ajan.

Tottelevaisuus
Juoksukokeen päätyttyä ohjaajat järjestäytyvät kytketyn koiran kanssa perusasentoon tuomarin ohjeiden mukaisesti. Kukin osallistuva koirakko suorittaa vuorollaan seuraamisliikkeen tuomarin ohjeen mukaan. Seuraaminen voi sisältää käännöksiä oikeaan ja vasempaan sekä täyskäännöksiä. Tottelevaisuusosiossa on tarkoitus arvioida, ettei koira ole menettänyt kaikkea toimikykyä, temperamenttia ja kovuutta. Koiran menettäessä kaiken toimintakyvyn suoritus hylätään. Liike voidaan suorittaa myös kytkettynä löysässä taluttimessa. Liikkeen aikana ei suoriteta ampumakoetta eikä henkilöryhmää. Kiimainen narttu suorittaa tottelevaisuusosion viimeisenä."

Meidän Pokka the corso on ollut menossa AD-kokeeseen jo viime vuonna, mutta koepäiviä ei ollut kovin paljon tarjolla ja ne harvat kohtuuetäisyydellä olleet eivät sopineet muiden menojen kanssa kalenteriin, joten koe jäi silloin käymättä. Tänä vuonna olin jo alkukeväällä ajoissa liikenteessä ja sain varattua Pokalle paikan Tammelan kokeeseen. Talven aikana repsahtanut juoksukunto yllätti, kun aloitin pyöräilyharjoitukset keväällä, mutta nopeasti kunto myös koheni säännöllisellä pyöräilyllä ja lisätyllä liikunnalla. Ripa lupasi lähteä koiran kanssa polkemaan minun tehdessä varsinaisen treenauksen koiralle ennen koetta. Ilmoittautumismaksua maksaessani noin pari viikkoa ennen koetta kysyin, että montako koiraa on ilmoittautunut ja vieläkö on tilaa. Kun vastaukseksi tuli, että tilaa on ja vain seitsemän koiraa tulossa, niin ex tempore sain päähäni houkutella kokeeseen myös Luna-whippetin ja Nilla-tyttäreni sen kanssa. Kovasti ei tarvinnut houkutella, kun Nilla oli jo valmis kokeilemaan. Whippet on vinttikoirana ensisijaisesti pikajuoksija, joten kestävyys ainakaan tämän kokeen muodossa ei kuulu varsinaisesti rodulle tyypillisiin ominaisuuksiin, mutta toisaalta tiesin, että Lunalla riittää sekä kuntoa että taistelutahtoa selvitä kokeesta. Luna lienee ensimmäinen whippet Suomessa, joka AD-kokeen on suorittanut.

Kumpikin koiristamme selvitti kokeen hyväksytysti ja tuomarin kommentit kokeen jälkeen oli tällaiset: "Onnittelut molemmille hienosti läpiviedystä kokeesta, whippet oli kone juoksemaan, mutta ehdoton ihastus oli corso. Upea suoritus."

Kiitos koepaikalla kuvanneelle Henna Heikkilälle näistä kuvista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti