torstai 23. huhtikuuta 2015

Ansan astutusreissu Norjaan eli cane corson pentuja odotettavissa juhannuksena

Ansan kanssa matkattiin Norjaan treffaamaan tositarkoituksella upeaa Yoshia. Torstai-iltana päästiin liikenteeseen Turusta kohti Tukholmaa. Ansa on kyllä helpoin mahdollinen matkakaveri, kun se nukkuuu autossa koko matkan. Laivassakin se marssi leppoisasti hyttiin ja heittäytyi pitkäkseen. Minä ehdin rauhassa käydä ostoksilla ja koira löytyi sängystä tyytyväisenä makoilemasta, kun palasin.

Ajomatka Tukholmasta Norjan puolelle meni pienen sateen saattelemana, mutta muuten ihan leppoisasti. Yövyimme Muusan kasvattajan luona mennen tullen ja Ansa teki hienoa pr-työtä vannoutuneen vinttikoiraihmisen kanssa. Whippetitkin suvaitsivat oudon vierailijan yllättävänkin helposti, kun Ansa ei tehnyt elettäkään provosoidakseen niitä.

Viimeinen taival Stavangeriin oli yhtä mutkaa, mäkeä ja kukkulaa sekä karulla tavalla kauniita maisemia. Harmillisesti ajaminen ja kuvaaminen yhtä aikaa ei oikein ottanut onnistuakseen, joten kuvamateriaalia ei juuri ole. Mennessä oli kovin tuulinen sää, mikä näkyy ainakin koiran korvien asennosta.
Perillä meitä odotti hurmaava herrasmies Yoshi isäntänsä kanssa. Ansa oli kovin innokas ja hommat hoituivat toivotulla tavalla heti lauantai-iltana. Yhteiskuvia en ehtinyt ottaa, mutta tässä muutama kuva komeasta sulhasesta.
Ja ilmeisen kivaa oli...!
Ansa kävi myös testaamassa paikallisen grillikioskin ja sai ystävällistä palvelua
Ansa nauttii Stavangerin rannalla
Jos vierailumme tuotti toivottua tulosta, on meillä corson pentuja juhannuksena. Tarkempia tietoja yhdistelmästä kerron mieluusti puhelimitse 040 753 1779 tai sähköpostilla bestieskennelATgmail.com.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti