perjantai 10. toukokuuta 2013

Mustialan maastoissa 28.4.2013

kuva Sakari Lampola
Lähdimme Nuutin ja kahden kisakoiran sekä kahden turistikoiran kanssa Mustialan maastoihin. Odotuksia ei juuri ollut, kun koirat tuntuivat hieman puolikuntoisilta ja erityisesti juuri juoksuajasta toipuvan Lunan kisakunto tuntui hieman arvoitukselta. Talven jälkeen polte maastokisaamaan oli kuitenkin kova, joten päätettiin antaa koirille juoksumahdollisuus joka tapauksessa.
kuva Harri Nurmela
Daami juoksikin oikein mallikkaasti alkuerän, eikä finaalijuoksukaan hullumpi ollut. Sijoituksena lopulta neljäs sija ja se kauan kaivattu kolmas serti taas meni nenän edestä. Hyvällä mielellä tästä kuitenkin kautta jatketaan, kun koiran motivaatio, kunto ja juoksulinjat näyttivät oikeinkin kelvokkailta.
kuvat Harri Nurmela

Luna pisteli ylikorkeiden narttujen sarjassa hienosti finaalipaikan, mutta finaalissa keskittyi lähinnä esittämään persoonallisia reittivalintoja (mm. kiertämällä tuomarin ympäri voltin...), joten lopulliset pisteet eivät riittäneet SA-tulokseen. Kauden aloituksen jälkeen kuitenkin kaksi ehjää ja innostunutta kisakoiraa valmiina tarttumaan haasteisiin eli ollenkaan hassumpi tilanne näin alkukaudesta.

Päivän iloisin yllätys oli kuitenkin koevetokoirana kisassa juossut Lunan sisko Eka (Besties Q-Sama), joka useiden loukkaantumisien ja vammojen jälkeen pääsi ensimmäistä kertaa kisavieheen perään. Jännityksellä odotettiin, että lähteekö se lainkaan, mutta turhaan epäiltiin, koska Eka juoksi oikein mallikkaasti ja tosissaan!
Eka aloittaa varsinaisen kisauransa sunnuntaina Liedossa ja koko tiimi varmasti pidättää hengitystään Ekan puolesta!
Nuutti ja whippetit
Tyytyväinen kisakalusto odottaa palkintojen jakoa
Kisojen tulokset löytyvät kokonaisuudessaan täältä. Mukana mm. useampi Besties-tiimiläinen sekä tuikkulaisia Just Nosy -pentueesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti