Luna kävi perjantaina Uumajassa suorittamassa verijäljellä
soveltuvuuskokeen. Sää oli helteisen painostava ja illalla alkoikin
ukostaa, joten keli ei ollut ihan parhain mahdollinen. Ajoimme syvälle metsään
jollekin luonnonsuojelualueelle, jossa tuomari meitä jo odotti. Jäljen
alku näytettiin tieltä ja itse aloitus oli selkeästi merkitty ojan pientareelle. Hyppy ojan yli ja
sitten annoin koiralle käskyn etsiä jälki. Luna hieman pyöri siinä alussa, mutta
lähti sitten omatoimisesti oikeaan suuntaan ja eteni mielestäni hyvin.
Kahdessa kulmassa se tarkisteli pienen kierroksen ja jatkoi sitten
matkaa. Minusta tuntui, että jälki oli paljon pidempi kuin tuo 600
metriä, koska se vaan jatkui ja jatkui ja jatkui... Mitään merkkejä ei
aloitusta lukuun ottamatta maastossa ollut, joten ihan "sokkona" koiran perässä
piti kulkea. Harjoitellessa olemme käyttäneet puihin kiinnitettyjä merkkinauhoja, joten silloin ohjaajalla on ollut jonkinlainen käsitys oikeasta suunnasta ja reitistä. Jälki ylitti erilaisia maastokohtia kuten ojia ja
ryteikköjä. Välillä minulle meinasi jo iskeä epäusko ja vilkaisin
tuomaria, joka näytti peukkua ylös eli suunta oli kuitenkin ihan oikein.
Loppumatkasta Luna taisi olla jo aika väsynyt edellisen yön pitkästä ajomatkasta sekä aamun lauttamatkasta tai ehkä enemmänkin
janoinen, kun se alkoi syömään mustikoita oikein urakalla. Siinä
vaiheessa luulin, että homma meni puihin, mutta tuomari kehoitti vaan
jatkamaan työskentelyä. Minä yritin saada Lunaa etenemään syömisen
sijaan ja koko homma tuntui siinä vaiheessa ihan kaoottiselta, mutta
jälkikäteen kuulin, että koira pysyikin todella hyvin jäljen päällä.Sorkka löytyi säädetyn ajan puitteissa ja koe saatiin suoritettua!
Tuomarin kommentit arviointilomakkeessa: "Spårtid 28 min. Tar an
spåret utan att tveka. Ringar V1 och V4. Spårar sedan bra med endast
några små tappter. I slutet av spåret tappar hon lite fokus men kommar
till spårslutet utan att hjälpas. Hittas kluven omgoende. Försiktigt i
spåret men mycket spårsäker. Ännu lite orutinerad. Kommer att bli
riktigt bra med tiden! Duktig hundförare!"
Oli
muuten erittäin miellyttävä tehdä töitä, kun tuomari tiesi tasan
tarkkaan, missä jälki kulkee, koska hän käytti GPS-laitetta koko ajan.
Ei tarvinnut etsiä kadonneita maastomerkkejä tai arpoa, että onko koira
jäljen päällä vai ei...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti