perjantai 14. kesäkuuta 2013

Erikoisnäyttelyssä 8.6.2013, osa 1

Mustialan erikoisnäyttelyssä saatiin nauttia perinteiseen tapaan lämmöstä ja auringosta (niitä kylmiä ja sateisia vuosikertojahan ei lasketa...?) sekä tietysti mukavasta seurasta. Besties-tiimin teltassa oli koko päivän piknik pystyssä ja Svenssoneiden kunniaksi myös skumppamaljat kohotettiin.
Ensimmäisenä kehään pääsivät junnunartut eli meidän tiimistä kolme Svenssonia. Narttukehät arvosteli rodun grand old man Bo Bengtson, joka kasvattaa whippetejä kennelnimellä Bohem.
Muumi ja Svea
Muumille (Besties Stinky) tuloksena ERI
 
Nikille (Besties Snorkfröken) myös ERI
Sijoitusnarttumme Svea (Besties Stormskärs Maja) voitti luokan (28 junnunarttua) eli seurasi emänsä Tuikun jälkiä!
Svean luokkavoitto ja SA kovassa seurassa ja isossa luokassa tuntui oikein mahtavalta ja pienen ekstramausteen toi myös se, että Svean emä Tuikku voitti aikanaan samaisessa erikoisnäyttelyssä junioriluokan eli ei se omena näköjään kovin kauas puusta putoa... ;)

Urosten kehän puolestaan arvosteli belgialainen kokenut whippetkasvattaja Bart Scheerens (kennel Boxing Helena). Besties-tiimiläisistä ainoa kehässä pyörähtänyt uros oli P-pentueen Bitti, jolle kyseessä oli ensimmäinen virallinen näyttely. Bitti yllätti iloisesti niin omistajansa kuin meidätkin saamalla ERIn, koska niitä ei tosiaan uroksille liukuhihnalta jaettu!
Besties Plusque Minusque "Bitti"
Avoimen luokan nartuissa kilpailivat Q-pentueen sisarukset Lilli ja Luna. Tuomari tykkäsi molemmista ainakin arvosteluista pääteltynä, mutta valitettavasti totesi Lillin olevan TOO FAT, mistä tuloksena EH. Onneksi tuo "virhe" on korjaantuvaa sorttia tai ainakin pitäisi olla. Luna sai sen sijaan ERIn, mutta luokkasijoitusta sille ei herunut. Avoimen luokan narttuja taisikin olla yli 30 kpl.
Lilli (EH)
Luna (ERI)
Jatkoa näyttelypäivän tapahtumiin luvassa lähipäivinä...

torstai 30. toukokuuta 2013

Astutusmatkalla Saksassa

Päästetään malttamattomimmat heti jännityksestä eli Tuikku on nyt astutettu Dustylla ihan suunnitelmien mukaisesti, vaikka itse h-hetki antoikin hieman odottaa itsenään. Ja jos joku ihmettelee kuvia, niin Tuikulla tosiaan on enää yksi silmä, kun toinen silmä poistettiin tapaturman seurauksena viime syksynä...
Ajomatkamme kulki Tukholmasta Oskarshamniin Pokan kasvattajaa Charlottea tapaamaan. Sieltä ajoimme Juutinrauman sillan kautta Tanskaan ja lautalla Saksaan.

Yöpymispaikaksi oli sovittu Reken, missä asuu kasvattimme Hevi (Besties Pictor Ignotus) ja whippetkaverinsa Kiti, jotka pääsimme samalla tapaamaan. Anulle ja perheelle suurkiitos vieraanvaraisuudesta sekä kaikesta avusta matkan varrella!
Rekenistä matka jatkui määränpäähänsä eli Leverkuseniin Christan ja Dustyn luo. Saavuimme perille lauantaina puolen päivän jälkeen, mutta siinä vaiheessa Tuikku sanoi sulholle vielä jyrkästi EI. Edellisen pentueen perusteella tärppipäivät olisivat hyvinkin voineet olla jo viikonloppuna, mutta tällä kertaa ei siltä näyttänyt. Vietimme siis useamman päivän tutustuen Dustyyn ja perheen muihin koiriin, vierailemalla sukulaisten luona Düsseldorfissa ja muutenkin kuluttamalla aikaa h-hetkeä odottaen. Ripan piti lähteä jo tiistaina lentäen takaisin alkuperäisesti suunnitelmasta poiketen, koska työt kutsuivat, joten Tuikku ja minä vietimme laatuaikaa kahdestaan kylmässä ja sateisessa Saksassa. Samaan aikaan Suomea helli kuulemma poikkeuksellinen helle, josta jäimme tällä kertaa osattomiksi. Toivotaan, että saadaan kotiinviemisiksi kuitenkin hyvä alku Tuikun kolmannelle ja viimeiselle pentueelle.
Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin päätetään täältä Saksasta tältä erää. Huomenna alkaa pitkä kotimatka autolla Tukholmaan ja sieltä lautalla Suomeen. Nyt sitten vaan peukut ja varpaat pystyyn, että saamme mukava lopputuloksen noin yhdeksän viikon päästä!

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Pokan ja Rollon sukulaisia tapaamassa Ruotsissa

Tuikun astutusreissu Saksaan antoi samalla hyvän tilaisuuden tavata muitakin koiratuttuja Ruotsissa ja Saksassa. Menomatkalla pysähdyimme Oskarshamniin tapaamaan Pokan kasvattajaa Charlottea sekä hänen koiriaan. Rollon sisko Rally (ikää 15 kk) oli juuri lopetellut ensimmäisen juoksuaikansa ja sen jäljiltä oli ns. huonossa karvassa sekä väriltään kovin haalea ollakseen oikeasti musta. Nimi Rally sopii koiralle kuin nenä päähän, koska se on täynnä virtaa ja viettiä. Charlotte kertoi, että hänellä ei ole tähän mennessä ikinä ollut näin voimakkaasti saalisviettistä corsoa ja se on helppo uskoa, kun koiraa katsoo! Rally on osoittautunut oikein lahjakkaaksi verijäljellä ja se on kuulemma oikein ketterä ja näppärä liikkeissään. Onhan se toki myös kevyt, mikä varmasti on osasyynä vauhdikkuuteen ja liikkuvuuteen.
Rally selvästi tunnisti kasvattajat vuoden eron jälkeen, koska se meni aivan sekaisin tutuista äänistä jne. :)

Pokan sisko Dessi nähtiin ensimmäisen kerran luovutusiän jälkeen ja jotain yhdennäköisyyttä oli havaittavissa, vaikka Dessi on selvästi enemmän isänsä tyttö ja Pokka tullut äitiinsä.
Charlotten tuontinarttu Quiera Corso of Bajer oli myös oikein positiivinen uusi tuttavuus... <3
Charlotelta mukaan lähti myös yksi ylimääräinen peuran sorkka verijälkitreenejä varten. Hänen corsonsahan jäljestävät aktiivisesti ja Pokan isä on myös jatkuvassa hälytysvalmiudessa, mikäli tarvitaan jälkikoiraa tositöihin. Dessi ja Quiera taitavat olla yhtä tulosta vailla jälkivalioita myös.
Ruotsalainen kivitalo!? :)
Myöhemmin luvassa lisää kuvakertomusta matkan edistymisestä... ;)



sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Tuikkulaisten ja hymyläisten viikonlopun tulossaldoa

Tuikkulaiset edustivat hienosti lauantaina derbymaastoissa Iitissä ja kolmen pennun tulossaldona on kaksi mestaruutta ja yksi nelossija. Just Nosy Willow eli Olga otti voiton ylikorkeissa nartuissa ja kasvatti titteliriviään kahtena peräkkäisenä viikonloppuna eli on täten FI KVA-M DVM-13 Just Nosy Willow.

Olgan velimies Nuka eli Just Nosy Magnetic voitti isojen poikien sarjan ja on myöskin DVM-13 ja sai samalla toisen maastosertinsä.

Elli eli Just Nosy Emerald oli pikkunarttujen sarjan neljäs ja piti hyvin näyttelylinjaisten puolia, sillä suurin osa sarjan edustajista oli juoksijataustaisia.

Sunnuntaina oli vuorossa ensimmäinen Whippet-Harrastajien järjestämä luonnetesti Oulunkylässä, jossa olin itse talkoohommissa ja samalla sain aitiopaikalta seurata kymmenen whippetin suorituksia. Besties Plusque Minusque "Bitti" sai päivän parhaat pisteet +201 ja osa-alueet olivat seuraavat:
Toimintakyky +2 Hyvä
Terävyys +1 Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +1 Pieni
Taisteluhalu +2 Kohtuullinen
Hermorakenne +1 Hieman rauhaton
Tempperamentti +3 Vilkas
Kovuus +3 Kohtuullisen kova
Luokseenpäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++ Laukausvarma

Testiin osallistui myös toinen hymyläinen Ryppy, joka on Besties Q-pentueemme isä. Rypyn pisteet +193.
Toimintakyky +2 hyvä
Terävyys +1 Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3 Kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu -1 Pieni
Hermorakenne +2 Tasapainoinen

Temperamentti +2 Kohtuullisen vilkas
Kovuus +3 Kohtuullisen kova
Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukausvarma

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Tuikun pentusuunnitelmat etenevät kohti toteutusta!

Hurmaava lainanarttumme Tuikku (FI, EE MVA Jagodas Gingembre) aloitti sopivasti äitienpäivänä juoksunsa ja sen myötä astutusreissulle Saksaan suunnataan ensi viikon lopulla. Saksassa meitä odottaa komea herrasmies Dusty, jolta löytyy meriittiä niin näyttelyistä kuin maastopuoleltakin. Nämä on Tuikkusen kolmannet ja samalla viimeiset pennut. Mikäli olet vailla reipasta lenkkikaveria, kainaloon sopivaa sohvanvaltaajaa tai vaikka harrastuskaveria niin näyttöön kuin käyttöönkin, niin annahan kuulua itsestäsi.
PM-11 Just Nosy Sandstorm
Tuikun ensimmäisestä pentueesta on useampi eri koira juossut huipputuloksia maastoissa; mm. PM-11 Just Nosy Sandstorm (4x maastosert) ja viime viikonloppuna valioitunut FI KVA-m Just Nosy Willow. Kolmas sisaruksista, Just Nosy Emerald, aloitti kisauransa vasta tänä keväänä ja heti toisesta kisasta irtosi voitto ja sert. Siniset velipojat Just Nosy Electric ja Just Nosy Magnetic ovat myös keikkuneet tuloslistojen kärkisijoilla useamman kerran.

Just Nosy Emerald, kuva Sakari Lampola
Just Nosy Willow, kuva Heli Poikonen
Tuikun toinen pentue eli työnimellä Svenssonit myös tunnettu sisarusparvi tulee kisaikään vasta elokuun lopulla. Virallisessa näyttelyssä niistä on käynyt kaksi, joista kumpikin sai ERIn ja Niki myös SA:n. Kolme pennuista eli Svea, Stella ja Muumi on jo päässyt agiliidon makuun ja oikein positiivisia kommentteja ovat kouluttajilta saaneet erityisesti ohjattavuudesta. Nikin kanssa ollaan aloiteltu verijälkeä ja treenit etenevät mukavasti.
Besties Snorkfröken
Besties Stinky
Sisarukset Helmi, Niki ja Muumi kaupunkikävelyllä