lauantai 1. syyskuuta 2012

Q-tostyttöjen Q-lumisia

Leian ja Rypyn pennut lähestyvät jo 1,5-vuoden ikää ja tässäpä pientä esittelyä vauhdikkaasta tyttötriosta.


Lilli (Besties Q-Rankukka) on ollut porukan aktiivisin harrastaja, jolla on takana lukematon määrä mätsäreitä hienolla menestyksellä sekä muutamia virallisia näyttelyitä, joista parhaina tuloksena ensimmäinen serti junioriluokasta Tervakosken kv-näyttelyssä viikko sitten. Lilli on käynyt myös tottelevaisuus-koulutuksessa ja juossut ratatreeneissä, joten lähiaikoina olisi vuorossa ratakirjojen hankkiminen sekä ensimmäinen maastostartti. Lillin virallinen mitta on 47,8 cm.

Pystykorva-Eka
Eka ja isosisko-Hertta

Eka (Besties Q-Sama) on ollut jalkavamman takia pitkälti toipilaana, mutta ehti pyörähtää ERIn verran kehässä viime keväänä. Toiveissa olisi juoksuharrastuksen virittely käyntiin ensi kaudella. Ekan virallinen mitta on 47,6 cm.

Tarton näyttelyreissulla
Luna 16 kk

Luna (Besties Q-Luisa) jäi Nillan harrastuskaveriksi kotiin ja se onkin osoittautunut ihan monipuoliseksi ja helposti koulutettavaksi tyypiksi. Nilla on Lunan kanssa suorittanut agilityn alkeiskurssin ja nyt harrastuksena on tottelevaisuuden alkeet -kurssi. Pyöräily on molemmille mieluisa yhteinen harrastus. Näyttelyissäkin on käyty ja parhaana tuloksena Virosta junioriserti. Keskelle kesää osunut ensimmäinen juoksuaika sotki valitettavasti kesän rata- ja maastosuunnitelmat, mutta pari kertaa on ehditty käydä niitäkin kokeilemassa. Ratakirjat ovat tavoitteena viimeistään ensi kesäksi ja maastokisaaminen alkaa viikon päästä Vaasassa. Lunan virallinen mitta on 49,9 cm.

Lähiaikoina on luvassa vastaava esittely velipoikakolmikosta! ; )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti